Kirjoittaja: Kaisa Juuso

Koronan varjolla ovat Merkel ja Macron lyöneet viisaat päänsä yhteen ja keksineet, että kaikkien EU-maiden pitää osallistua koronavahinkojen rahoitukseen solidaarisesti. Suomea on pyydetty takaamaan 750 miljardin kokoista elvytyspakettia, josta 500 miljardia jaettaisiin muutamille EU-maille ilman takaisinmaksuvelvoitetta ja 250 miljardia annettaisiin lainoina. Suomen takausvastuu liikkuisi näillä näkymin noin 12 miljardin paikkeilla.

Suurimman potin saisivat Italia, Espanja, Ranska, Puola, Saksa ja Kreikka. Lahjoittamansa 500 miljardia EU keräisi takaisin erilaisilla EU-veroilla; on esitetty ainakin muoviveroa, hiiliveroa ja transaktioveroa. Suomelle on luvattu noin kolme miljardia, jotka saisimme käyttää EU:n määräämiin kohteisiin.

EU käyttää hyväksi havaittua keinoa saada tahtonsa läpi. Kiristys, uhkaus ja lahjonta. Asian puolestapuhujat uhkaavat sillä, että meidän vientiteollisuutemme loppuu kuin seinään, koska kenelläkään Euroopassa ei ole varaa ostaa meidän tuotteitamme. Eli meidän pitäisi siis lahjoittaa rahaa muille EU-maille, jotta heillä olisi varaa ostaa meidän tuotteitamme. Porkkanaksi tarjotaan rahaa ilmastotoimiin. Aika absurdi tilanne ja mielestäni keinotekoista markkinatalouden ylläpitoa.

Vai onko kysymyksessä jälleen kerran Ranskan ja Saksan pankkien pelastusoperaatio? Ne ovat lainanneet rahaa maille, jotka eivät pysty maksamaan velkojaan, joten muiden EU-maiden pitää hoitaa asia. Samalla Ranska saisi melkein 40 miljardia ja Saksa vähän vajaa 30 miljardia.

Piru olkapäälläni kuiskuttelee, että kyseessä on myös näiden maiden autoteollisuuden pelastaminen. Pitää antaa ihmisille rahaa, jotta heillä on varaa ostaa autoja. Samaan aikaan kehitetään EU-tason sääntöjä, joilla ihmiset pakotetaan ostamaan sähköautoja – ja ongelma on ratkaistu. Taas menee Saksalla ja Ranskalla hyvin.

Näitä asioita pohtiessa, pitää pohtia myös erilaisia riskiskenaarioita eli mitä tapahtuu, jos EU:ssa ei päästä yhteisymmärrykseen tulevista EU-veroista tai lainaa saaneet maat eivät pysty maksamaan velkojaan EU:lle. Minä tiedän. Suomi maksaa. Ainakin sen 12 miljardia euroa. Siinä olisi tämän hallituksen lahja tuleville sukupolville.

On häpeällistä esittää meille EU:n yhteistä elvytysrahastoa. Se on myös vastoin EU:n omia sääntöjä. EU:n, jossa nyt äänekkäästi korostetaan oikeusvaltioperiaatetta ja sen noudattamisen tärkeydettä, ollaan valmiita rikkomaan omia sääntöjä. EU:sta ollaan tekemässä liitovaltiota koronan varjolla.

Nyt on Suomelle viimeinen hetki sanoa kiitos, mutta ei kiitos.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy