Kirjoittaja: Maria Raappana

Olen siivonnut saman tehtaan pitkiä käytäviä 45 vuotta. Urani alussa sain luudan ja sinkkiämpärin, muovihanskat ja huivin. Nykyisin minua kutsutaan siistijäksi, joten en ole kuka tahansa.

Käteni ovat kangistuneet ja sormeni nivelrikon runtelemat. Jalkani kankeat ja kävely vaikeaa, mutta tällä alalla se ei haittaa, sillä kukaan ei ole työstäni kiinnostunut. Nyt minä ohjaan päältä ajettavaa siivouskonetta ja huristelen pitkin käytäviä. Tunnen hyvin koneen metkut ja kone tuntee minun korjaustaitoni, joten meillä on hyvä työsuhde.

Paussilla istun kellarivarastossa pahvilaatikoiden päällä, syön leivät ja juon kupillisen kahvia. Ohjeistuksen mukaan minun pitää olla näkymätön ja hajuton. Yritän toimia sen mukaan.

Sanovat että siivooja on tarpeellinen, sillä ilman siivoojia yritykset hukkuisivat likaan. Asun vuokralla kerrostalokaksiossa, asunut jo 45 vuotta. Seinien tapetit ovat myrkynvihreät, isokukkaiset, kuluneet ja haalistuneet, korkkimatto ajan saatossa revennyt.

Minulla on kaksi tuolia ja pöytä, sohva ja kirkkaan keltainen kaappi. Punainen polkupyörä, jonka maali on lohjennut ja satulan päällinen rispaantunut.

Päivisin siivoan tehtaan käytäviä, mutta jotta pystyn vuokran lisäksi maksamaan muut kulut teen iltaisin kotisiivouksia. Olen aina ollut ahkera ja tehnyt työni hyvin. Olen jättänyt moniin koteihin tuoksun, joka tulee siivousaineista. Niinpä olenkin allergisoitunut niistä samoista aineista. Olen ravintoketjun alapäässä, mutta yrityksen mukaan tärkeä henkilö. Niinpä minä tunnenkin ammattiylpeyttä.

Seinänaapurini olen tuntenut kauan. Hän on perheellinen, lukenut, viisas nainen, töissä isossa sairaalassa. Kerran hän pyysi minut mukaan kauppareissulle uuteen hienoon autoonsa. En ole koskaan ollut niin isossa, hienossa autossa, joten minulla riitti siitä muistelemista pitkään. Autokyydin innoittamana lähdin pyöräkauppaan, josko sieltä löytyisi uusi, edullinen pyörä. Myyjä esitteli pyöriä aikansa ja lopulta myi minulle uuden satulan vanhaan pyörääni.

Tänään ostin alennusmyynnistä uudet kengät, joita esittelin hississä naapurilleni, jolla on uusi auto. Hän katsoi kenkiäni ja sanoi, että ihan hyväthän ne ovat sinun jaloillesi. Ajattelin, että hänkin taisi pitää minun uusista kengistäni. Edelliset olivat 25 vuotta vanhat. Vein ne kirpputorille, mutta ihmettelin kun eivät kelvanneet myyntiin.

Täytän vuoden päästä 63 vuotta, ja jään eläkkeelle. Saan kuulemma pienen eläkkeen, ja jos elän säästeliäästi, voin jatkaa asumistani asunnossani, kertoi vuokraemäntä minulle. Olen siis onnekas. Olen ajatellut ostaa itselleni uuden takin, sillä vanha on jo aikansa elänyt. Ostan popliinitakin, jossa on kellohelma ja takana viuhkavekki. Se on punainen ja näkyy kauas, sillä eläkkeellä en aio olla näkymätön.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy