Kirjoittaja: Leena Rundgren

Erhäänä kauniina kesäpäivänä tuli meille kotiin minun ikioma vasikka, ihan ikioma. Eikä se missään haassa koskhaan joutunu olheen, se juoksi meän kläpitten perässä joka paikassa. Ja voi ko sillä oli hauskaa, niinkö meiläki. Sen häntä vipatti tuulessa, sen ruskeat silmät loistit ko samettinapit. Ja aivanko olis riemusta nauranukki. Möö möö.

Väylän rannassa se tykkäs olla ko met uima. Litki vettä raikhaasta väylästä mielelhään ja napsi heinää ja kukkaa väylän törmältä.

Soli meän paras kaveri. Olis mielelhään ottanu sen sisäle, mutta eihän isä ja äiti ny semmosia luppaa.

Joka päivä oli jotaki jännää tiossa, ko leikissä mukana oli myös vasikka, suklaanruskea tyttövasikka.

Kesä meni nopehhaan, vasikka kasusi nuoreksi lehmäksi, ja ko syksyn tuulet ja pimeät illat lankesit tiehnoole, se isä päätti ette sillä ko ei ollu ennää niin mukavaa yksin olla navetassa, eikä tuntunu meistäkhään hauskalta jättää sitä yksin iltasin.

Se oli kasunukki jo nuoreksi lehmäksi mutta mulle soli aina minun pikku vasikka.

Syksy oli tullu, oli punasta ja keltasta mettän värit.

Yksii iltapäivä ko mie tulin koulusta, roikku lehmäntalja puupölkylä ja minun suru oli lohuton. Vieläki muistan vasikkaani ja kaiho tullee miehleen.

Eihän isä eikä äiti raskinheet sanoa ette soliki lahthiin tarkotettu.

Siitä olenki ilonen. Olisko vasikan ja meän kläpitten yhteinen aika ollu onnellinen, jos olisima tiehneet.

Melkhein joka viikko talviaikhaan ko jäät jo piit Tornionväylässä, hihima naapurin Maaritin kans väylän poikki Ruothiin Noakin ja Emmyn komerokauphaan ostamhaan sokkeria, kah-via, voita sun muuta mitä Ruottista sai halvemala. 

Hihimä kauemaski välhiin, Rundgrenin Hilman kyläkauphaan kahen kilometrin päähän. Autotien vieressä kulki latu. Toisinhaan meän opettaja Inkeri pyysi tuohmaan hälle Marabou-suklaata, ko tykkäsi siittä toela paljo. Met saima meän isiltä luvan ostaa koolakaramelliä pikku pussilisen. Reisu otti pari tiimaa, mutta ei se meitä kläppiä väsyttänny.

Kotia oli aina iltapäivän talvihämärässä mukava hihtaa, mennä lämpimhään kothiin, syä ja sitte levätä posket punasinna.

Toinen muisto lapsuuesta oon ko läppinä kävimä tieten ulkona hyysikässä, mutta mieluummin kaksin ko hyysikän seinän takana kummitteli. Niin meistä tunnutti. Tai sitte sielä oli karhu tai susi. 

Talvela kovassa pakkasessa ja säkkipimeässä soli päähnään potta sisälä, joka gällasi, jos kukhaan ei lähteny kaverinna hyysikhään. Ei ushein lähteny.

Sanomalehtipaperit oli vessapaperinna. Myöhemin oli vessapaperirulliaki. Talvisin kasusi rinkkojen alla paskapatshaita, ko jääyit pakkasessa kiinni. 

Talikolla isä ne aina sitte särki ettei kasunu liian pitkiksi.

Oon mieli täynä mukavia muistoja, ehkä vielä niitä muistelenki teile tässä lehessä teile.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy