Kirjoittaja: Anna-Maria Vainionpää

Happamia, sanoi kettu sille liian korkealla riippuvista pihlajanmarjoista. Diagnoosi: kognitiivinen dissonanssi. Kettu selittää sietämättömän tilanteen itselleen parhain päin.

Pituuteni ja painoni eivät ole nykyisen terveystiedon kanssa balanssissa. Toista on liikaa, tai toista liian vähän. Tutkimusten mukaan minun olisi syytä muuttaa tämä epäsuhta; joko pituutta lisää tai painoa alas. Siispä kuntokuurille. Pizzeriasta tulvii nenääni vastustamaton tuoksu; sinihome, katkarapu, valkosipuli. Astun sisään, ja huonolla omallatunnolla kahmaisen kokonaisen pizzan. Selitän itselleni, ettei yksi pizza kesää tee, eikä pieni (?) ylipaino tämänikäisellä naisella ole lainkaan pahasta. Diagnoosi: koen sisälläni kognitiivista dissonanssia, jonka tukaluutta yritän selittelemällä lievittää.

Keisari kulkee hurraavan väkijoukon läpi kansan suuresti ihastelemissa uusissa vaatteissa. Pienen lapsen ääni kaikuu ylitse meluavan joukon. Keisarilla ei ole vaatteita. Diagnoosi: kansanjoukko elää niin voimakkaan ryhmäpaineen, sanoisinko suorastaan joukkopsykoosin, alla, että se kieltää aistein havaitsemansa todellisuuden.

Kansalainen on äänestänut valitsemaansa ehdokasta, joka pääsee kuin pääseekin Arkadianmäelle. Kansalainen havaitsee, että oma edustaja äänestää vastoin vaalilupaustaan ryhmäkuriin vedoten. Kansalainen voi a) pettyä, jopa vihastua ja päättää vaihtaa puoluekantaansa, b) ymmärtää edustajaa perustellen tapahtuneen poliitisen ryhmäkurin pakottavalla luonteella, c) todeta kyseisen päätetyn asian olevan itselleen itse asiassa hyvin vähäpätöisen. Diagnoosi: kansalainen yrittää helpottaa sisäistä hämmennystään.

Kansanedustaja huomaa kauhukseen, ettei hänen mielipiteensä edustakaan puolueensa kantaa. Diagnoosi: hän kokee voimakasta kognitiivista dissonanssia oman ja ryhmänsä arvomaailman välillä. Sitä keventääkseen hän voi muuttaa oman mielipiteensä. Ehkäpä hän vähättelee asian merkitystä kokonaisuuden kannalta, tai hän loikkaa toiseen puolueeseen.

Ihmisen osa on jatkuvasti navigoida ristiriitaisten ajatusten, havaintojen, arvojen ja tunteiden aallokossa. Hyödyllistä olisi kenties oppia havainnoimaan omia pikku omituisuuksiamme paitsi ymmärryksellä, myös kriittisen ajattelun kirkkailla ja reippaasti suurentavilla silmälaseilla.

Ehkäpä seuraavalla kerralla uskallamme olla itsekriittisiä, ja olla selittämättä asioita itsellemme parhain päin, seurauksista piittaamatta.

Takaisin omaan kognitiiviseen dissonanssiini. Epäilen kuitenkin, että pituuteni on aina mitattu väärin.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy