Kirjoittaja: Elsa Huhtanen

Teini-ikäisenä harrastin aktiivisesti harmonikan soittoa. Tuohon aikaa kuljin haitarini kanssa soittotunneilla ja olin tykästynyt entisaikojen kappaleisiin.Muistaakseni vanhempani olivat ensimmäisiä, jotka mainitsivat, että soittokappaleistani voisi olla iloa Ylitornion palvelutalon väelle.

Totta kai soitin innostuneena palvelutalolle ja kysyin ujosti, jos voisin vaikka tulla soittamaan muutaman valssin.

Ensimmäisillä kerroilla minulle oli erittäin tärkeää, että nuotit menivät prikulleen oikein eikä virheitä syntynyt. Kun sitten kerran yksi kappale takkusikin ja poskiani alkoi äkisti punoittaa, yksi asukeista totesi ystävällisesti hymyillen: “Kuule, ei se ole niin justiinsa, ota rauhassa vaan.”

Ymmärsinkin, ettei sillä niin väliä, vaikka soitossa ilmenisikin virheitä. Soitosta oli joka tapauksessa iloa ja sai monen tanssijalan vipattamaan, mikä sai minutkin hyvälle tuulelle.

 Käydessäni soittamassa vanhuksille eri paikoissa olen aina nähnyt vain iloisia ja hyvinvoivia vanhuksia. Nuorena minulle ei tullut mieleenkään, ettei joka paikassa ole samalla tavalla. Joka paikassa ei ole aikaa järjestää aktiviteetteja ja mukavaa puuhaa hoidon lomaan.

Vanhustenhoito on viime aikoina puhuttanut paljolti suomalaisia. Samaa mieltä ollaan siitä, että vanhustenhoitoon tarvitaan muun muassa enemmän henkilökuntaa, jotta hoitoon olisi oikeasti aikaa. Mistä raha siihen saadaan?

Sanotaan, että nuoret ovat tulevaisuus. Tottahan se on, mutta myös nykypäivän vanhusten huolto on osa meidän tulevaisuuttamme. Me kaikki vanhenemme ja joka päivä olemme aina askeleen lähempänä hoivakotia. Voimmeko olettaa lastemme ja lastenlastemme hoitavan meidät paremmin kuin miten me tänä päivänä hoidamme omat vanhuksemme?

Minä en ainakaan kuudenkymmenen vuoden kuluttua halua maata sängyssäni vaipat täynnä tavaraa, kun hoitajat eivät ehdi minulle antamaan tarpeeksi aikaansa.

Minä en halua yhdeksänkymppisenä istua pyörätuolissani nälissäni, koska yhden hoitajan on täytynyt huolehtia myös monen muun vanhuksen syömisestä. Enkä minä halua kangistua paikalleni pyörätuoliini vain sen takia, ettei hoitajilla ole ollut aikaa tai voimia ulkoiluttaa ja kävelyttää minua.

Elämästä tulee aika nopeasti arvotonta, jos se on vain siedettävää ja kaikkea muuta kuin mukavaa. Sellaistahan huonosti hoidettujen vanhusten elämä on: odottamista päivästä toiseen, milloin tästä maailmasta pääsee pois.

Itse maksaisin mielelläni enemmän veroa, jos tietäisin sen menevän hoitajien tilipusseihin ja tekevän viimeisistä elinvuosistani elämisen arvoisia. Jospa jollakin silloin liikenisi hetki tulla soittamaan minullekin haitarimusiikkia.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy