Kirjoittaja: Leena Rundgren

Mie halvaan kertoa joitaki hauskoja muistoja mitä oon ollu matkan varrela ja minut tuntien kyllä saava monet vielä nauraakki minun tempuile, mie ittekki.

Kerran käväsin Kalixissa autola semmosessa isohkossa kauppakeskuksessa. Parkkipaikka oli tyhjä ko tulin kaupasta. No mie perruutin sitte siinä jostaki syystä minun fiinilä vaniljan värisellä Mazdala ja yhtäkkiä kuulu kauhea klang klong takkaa. Kattoin ja näin, ette olin perruuttannu ainuuhaan valotolphaan mikä siinä hehtaarin parkissa oli. Klommo tuli ja kolo. Voi että mikä tohelo, mie ittele mainoin.

No, yksii taphaus sattu Drottningholmin linnareisula Tukholmassa. Menimä semmosheen piehneen kappelhiin sielä. Mie menin alttarille, aattelin ette rukkoilempa vähäsen. Ja kyykhyyn menin just semmosheen paikhaan missä se rappu toimii semmosena ovena, ette aukeaa. Alko se paikka liikhuun ja mie kallistuin etukenhoon, lensin melkhein nenäle ja siihen jäi rukkoukset. Mikä minut pistiki sinne laiale polvistuun.

Kerran olima laivala Gotlanthiin menossa. Siinä sitte tuli pissahoppuki välilä. Sanoin miehele, ette käväsen veeseessä. Marsin sieltä sitte aulassa oottavan miehen luo ja hään kummasti mulkasi minua ja sitte sano ette katto taaksesti. Vessapaperi oli tarttunu housun kuminauhhaan ja se laahautu kevyesti perässä ko joku huntu minun housun takaosasta. Kyllä hävetti.

Halusin ostaa kengät ja menimpä kenkäkauphaan täälä Tyresössä. Pyörin ja pyörin, ei löytyny miehleisiä. Lähin ulos ja pang! Kävelin lasiseihnään. Oli niin puhas ko ei lasia ois ollukhaan.

Kehanu kattoa perhään ko lujjaa painelin menheen. Joku varmasti nauro, siittä olen varma.

Yhtenä kesäsennä päivänä lähti mies kuskiksi, ko oli asiaa keskusthaan. Perile tultua mie nousen autosta kaule ja kaaun saman tien. Nenä veressä. Oli menny käsilaukun hihnat jaloitten ympärille ja siinäpä sitte aikani asfaltilla makkoilin ja kattoin ko mies nauraa naama punasenna.

Menin Systembolagetin elikkä Alkon ohitte normaalia nopeammin ko nenä näytti ko olis juonu väkeviä jo monta vuotta.

Kerran olin menossa haastattelheen yhtä sotaveteraania. Mulloli matkassa pieni nauhuri ja tieten kunnon kalhiit silmiklasit. No nauhurissa oli kuluhneet patterit, tuli haastattelu slow motionna ja silmiklasit putosit linja-authoon. No, juttu tuli jotenkuten valhmiiksi, mutta terminaaliklasit hävisit.

Tet tiättä lokit kesälä, kunka niitä oon ilmassa paljo, huutava ja kirkuva ja truikkaava paskakasan siinä lennellessä.

Mie olin jostaki tulossa kotia ja siinä harthaana toivoin ette ko ei vain sais paskaläjjää päälaele.

Ajatus siirty tieten yhtheen kirkujhaan ko justhiinsa ennen ko pääsin ulko-ovele, kuulu vain truit ja pehmeä annos tuntu päälaela. Voi paska, sanoin ja suohraan hiuksia pesheen.

Näitä oon sen satoja, jos ei tuhansiataphauksia. Mutta eikös sole hauskaa elämä ko tullee pieniä elixsiirejä kohale.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy