Kirjoittaja: Markus Lohi

Viisi kuukautta sitten Arkadianmäellä elettiin historiallisia hetkiä. Poikkeuksellinen ukonilma pauhasi Helsingin yllä. Juuri samalla hetkellä, kun kansanedustajat painoivat äänestysnappia ja hyväksyivät sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan uudistuksen, salamat valaisivat taivaan.

Nyt samaa salamaa tarvitaan iskemään innostus suomalaisiin äänestäjiin. Aluevaaleihin on aikaa reilut kaksi kuukautta. Kysymys on meille kaikille tärkeiden arjen palveluiden turvaamisesta, hoitoon pääsystä ja myös näitä palveluita tuottavan henkilöstön hyvinvoinnista. On monta valtavan tärkeää syytä äänestää tulevissa aluevaaleissa.

Uudistuksen onnistuminen ratkaistaan kullakin hyvinvointialueella. Kysymys on lopulta päättäjien asenteesta. Voimme ajatella, että tehdään vain pakollinen ja yritetään selvitä. Toinen vaihtoehto on innostua hyödyntämään muutostilanne. Tällöin näemme uudistuksessa valtavasti mahdollisuuksia, joilla parannamme ihmisten palveluita.

Mutta eikö meillä ole hoitajapula, rahapula, lääkäripula, koronaepidemian aiheuttama hoitovelka, ikääntyvä väestö ja kaikki muutkin haasteet?

Kyllä on, mutta juuri siihen tämä uudistus on ratkaisu. Kaikki tehdään suomalaisen ihmisen arjen palveluiden turvaamiseksi asuinpaikasta riippumatta.

Edessä olevat haasteet ovat kuitenkin totta. Henkilöstöpula koettelee sosiaali- ja terveyspalveluita kaikkialla Suomessa. Perussyy on väestörakenteemme. Pula osaavasta työvoimasta vain pahenee, ellemme huolehdi työntekijöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta nykyistä paremmin.

Mikä voikaan olla parempi ja innostavampi tavoite tuleville päättäjille kuin luoda tässä muutostilanteessa hyvinvointialueista työpaikka, jossa henkilöstö voi hyvin ja jossa työntekijöiden työkyvystä huolehtiminen on keskeinen osa johtamista. Sellainen työpaikka tulee olemaan vetovoimainen.

Lapissa uudistuksessa korostuu pitkistä välimatkoista johtuen aivan erityisesti lähipalveluiden säilyttäminen ja kehittäminen. Tulevat päättäjät ratkaisevat muun muassa sen, että säilyykö joka kunnassa sotepiste. Siksi kannattaa miettiä tarkkaan, kenelle äänensä antaa. Nyt tarvitaan koko laajan maakuntamme huomioimista päätöksenteossa.

Meillä on varmasti ainakin sata syytä innostua tulevista vaaleista ja uuden rakentamisesta.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?