Kirjoittaja: Marja Tuominen

Ostin joskus 2000-luvulla Tokiosta matkamuistoksi kuvakirjan. Ihastuin teoksen piirroksiin, kielestähän en mitään ymmärrä. Kirjan ensimmäisellä sivulla on kuva voikukan kukinnosta, puhalluskukasta, joita jokainen on lapsuudessaan puhallellut ilmaan kukinnan jälkeen.

Seuraavilla sivuilla laskeudutaan alemmas kasvin vartta. Nähdään lehdet ja niillä asuvat koppakuoriaiset, kirvat ja monet muut ötökät. Sivuja kääntämällä pääsee aina vain alemmas kohti juurta. Sitten sukelletaan maan alle ja uudenlaiset pienet eläimet asuvat juurten turvassa. Toisaalta ne auttavat kasvia ravinnon kulkiessa juuria myöten lehtiin.

Viehättävä kirja on ilmeisesti tarkoitettu lapsille, mutta se sopii aikuisellekin. Kuvat kertovat luonnon monimuotoisuudesta, mikä ei rajoitu maanpäälliseen, silmin nähtävään elämään, vaan jatkuu pinnan alla yhtä rikkaana ja monipuolisena.

Joskus keskikouluaikana koin valtavan elämyksen, kun luin kuvauksen aineen loputtomasta kiertokulusta. Miten atomit kulkevat, yhdistyvät ja taas hajoavat. Me koostumme näistä atomeista, kunnes joskus hajoamme takaisin alkuaineiksi. Ajatus tuntui hurjalta ja rakensi samalla nuorta maailmankuvaani. Nyt olen kokenut samanlaisia ahaa-elämyksiä monimuotoisuuden äärellä.

Elinympäristöt kuten metsät ja suot voivat olla monimuotoisia. Lajien runsaus on merkki monimuotoisuudesta. Hyönteisiä usein vähätellään, mutta ilman kovakuoriaisia, kirppuja, kirvoja, perhosia, ampiaisia, loispistiäisiä, korentoja ja monia muita elämämme olisi vaikeampaa. Hillasato jäisi saamatta ja puolukat kasvattaisivat vain lehtiä. Pikkulinnut jäisivät ravinnotta.

Luonnossa kaikki lajit ovat tärkeitä, vaikka itse jättäisin mielelläni punkit ja hirvikärpäset väliin. Tasapaino merkitsee myös sitä, että jokaisella lajilla on ”vihollisensa”, joka pitää kantaa kurissa. Koronan on selitetty syntyneen juuri tällaisen epätasapainon seurauksena. Monimuotoisuus kun jatkuu ihan pienimpien otusten tasolle. On selvää, että mitä rikkaampi ympäristömme on, sitä paremmin olemme turvassa uusilta pandemioilta. 

Luonnonsuojeluväki on kauan puhunut biodiversiteetin puolesta. Tehometsätalous, avohakkuut ja yhden lajin puupellot köyhdyttävät ympäristöä ja tuhoavat valtavan määrän lajistoa maan päältä ja pinnan altakin. Kun metsät kaadetaan, menetetään myös puun kanssa symbioosissa eläneet sienet ja maan alla risteilevät rihmastot. Kestävästi hoidetut vanhat metsät ovat eettisesti arvokkaita ja samalla maapallon korvaamattomia geenipankkeja.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?