Kirjoittaja: Katja Koivisto

Sain ystävältäni kirjeen ja kylläpä tuntui hyvältä. En ollut osannut edes kuvitella sellaista. Lukiessani keskustelin mielessäni ystäväni kanssa. Tulin äärimmäisen hyvälle mielelle ja maailman murheet tuntuivat paljon pienemmiltä. 

Kirjeen jälkeen huomasin kaipaavani ystäväni kanssa käymiäni keskusteluja, mikä aloitti päässäni ”juupas–eipäs”-keskustelun. Voinko vierailla hänen luonaan korona-aikana?

Tiesin, että me molemmat olemme olleet hyvin varovaisia kontaktien suhteen ja alueellinen tilanne oli hyvä, joten tartuntariski oli pieni. Samalla kuitenkin syyllisyydentunne kolkutti pinnan alla: voinko lähteä? Olenko huono ihminen, jos lähden? Mitä muut ajattelevat, jos saavat tietää?

Onneksi päätin kuitenkin lähteä. Vierailuni oli äärimmäisen antoisa ja lisäsi hyvinvointia huomattavasti. Neljän tunnin aikana tunteet kulkivat laidasta laitaan.

Olen miettinyt paljon ihmisten henkistä jaksamista korona-aikana. Kuinka ennen niin itsestään selvät asiat ovat nykyään kallisarvoisia hetkiä, joita vaalitaan ja muistellaan tiukasti kiinni pitäen. Kuitenkin niissä vaanii syyllisyydentunne: olisiko minun pitänyt sittenkin olla yksin tai oman perheen kanssa kotona?

Tätä kirjoittaessani mietin tulevaa pääsiäistä ja sen mukanaan tuomaa yhdessäoloa. Pääsiäinen on ollut meidän perheessä aina yhdessäoloa suvun ja perheen kanssa, hyvää ruokaa ja juomaa, tunnelmaa.

Viime vuonna pääsiäinen näytti aluksi olevan ainoastaan oman perheen tapaamista, mutta isovanhempien pois jäänti tuntui aivan kauhealta. No, tuumasta toimeen. Jotta yhteinen tapaaminen onnistuisi päätimme hoitaa asian ulkona. 

Isovanhemmille laitettiin oma pöytä ja tuolit, kattiloissa oli heille omat kauhat ja toinen wc varattiin vain heidän käyttöönsä. Loppujen lopuksi näkeminen pitkän tauon jälkeen oli tosi ihanaa ja saimme koko perheelle elämänikäiset muistot erilaisesta, mutta silti läheisten kanssa vietetystä pääsiäisestä.

Toisten isovanhempien kanssa vietimme pääsiäisillan videopuhelun parissa. Juttu lensi ja asiaa riitti. Tosi mukava ja antoisa ilta, joka tarjosi myös elämänikäisen muiston.

Siitä huolimatta haaveilen koko ajan, että pääsisimme tapaamaan ystäviä ja sukulaisia ilman syyllisyyttä. Kunpa ensi kesänä voisimme jo järjestää suvun kanssa perinteiset kesäjuhlat, joissa kukaan ei kiellä halaamasta!

Mielestäni myös pääsiäisämmät kuuluvat olennaisena osana pääsiäiseen. Varhaisimpia lapsuusmuistojani on kun kuljimme pitkin Suutarinmäkeä talosta taloon laulamassa ”upean näköisinä ämminä”. Omat lapseni ovat myös kokeneet tämän ja ilo on ollut suurta! Toivottavasti perinne ei jää kokonaan pois, vaan tulee takaisin koronan hellitettyä.

”Pääsiäisämmät ne liikkuu, katolla ne kiikkuu, pannaan panoksia piippuun ja sitten laukaistaan, PAM!”

Oikein hyvää pääsiäisen aikaa teille kaikille!

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?