Kirjoittaja: Kirsti Runavik

Tässä ko ikkää alkaa olla pian neljäkymmentä, alkaa kavereila ja etheenki niitten miehilä olla uupelo villasukista. Ei kuulema ole ennää hengissä mummoja ja vanhoja täti-ihmisiä, jokka ruukasit tehä niitä pehmeitä pakettia. Eikä sole joulu eikä mikhään, jos ei saa juhlapöyän konvehtia ja villasukkia.

Lokakuula mie kysyin sosiaalisessa metiassa, että halvaako joku pukinkonthiin villasukat. Kyllä net halusit. Laura halus kolmikutoset pinkit rakkaussukat ja yks partasempi kaveri neliseiskat mettänväriset saapassukat.

Joku toivo, että sen sukissa olisit tähtien värit ja toinen sano, että net häätyy muistuttaa Meksikosta heti ko net näkkee. Ko nyt sinne ei saa matkustaa, vaikka mieli tekis ja puoli sukua on sielä auringossa kärvistelemässä.

Mulla on semmonen lankahulluus, että rukatan ostaa itteltäni sallaa lankoja aina, ko niitä on alenusmyynissä. Niistä on syntyny kolmen banaanilaatikon rivi vaatekomeron hyllyile. Aivan sielua hivelee, ko saapi ihhailla sitä langan tekstuuria ja villan kierrettä.

Minun kerät on järjestyksessä värin ja langan paksuuen mukhaan. Se on varmuusvarasto. Jos tullee taas joku eristystilanne ja poikkeuslaki, mie saan kotona kutoa rauhassa ainaki kaks vuotta.

Aina ko mie tehen sukkia, mie mietin sitä ihmistä kelle kuon. Meksikosukhiin kuoin matkaan lämmintä aurinkoa, mausteisia haijjuja ja vilkasta ilosuutta. Violethiin taikasukhiin meni joka kierroksella maakisia ajatuksia ja voimia.

Pikkuvauvoitten sukhiin mie kuon enniiten rakhautta ja lämpöä. Toivon aina, että ko joku pittää minun sukkia, niin sillä olis hyvä ja lämmin olo niin jaloissa ko syämessäki.

Ko mie olin pieni, Lankojärven mummo kuto aina niin, että puikot vain kilisi. Mie sain valita sen tykönä tuohikorista semmoset sukat ko halusin. Niitä oli aina joka koossa ja vaikka missä färeissä.

Sillon mie aattelin, että mie halvaan olla isona semmonen ihminen, joka tekkee muile sukkia. Puikkojen kilinää minun sohvalta ei kyllä kuulu. Nämä nykyajan puikot on pampua ja koivua. Net ei kilise, mutta korkeinthaan vääntyy, ko samala kattoo oikein jännää elokuvvaa.

Tehin muutama viikko sitten syrjähypyn ja aloin kutoa pipoa. Siittä piti tulla punanen kierätyslangasta tehty hieno lakki. Semmone ko merimies Jacques Cousteaulla.

Aivan järkyttävä tekele siittä tuli. Enhän mie nelosen matikalla osanu laskea kavenuksia oikein. Semmosia reikiäki aivanko mantariinipussissa. Nyt puikoila on taas villasukat ja son hyä niin!

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?