Kirjoittaja: Kirsti Runavik

Mie lueskelin yks päivä buthalaista harjotuskirjaa. Siinä harjotethiin myötätuntoa kaikkia ihmisiä ja elukoita kohtaan. Mitä enämpi erilainen ihminen, sitä enämpi sitä kohti lähetethiin rakhautta ja hyväksyntää. Ei ihme, että buthalaiset ei ole riehunu ja sotinu ympärhiinsä tai rukattanu saaha muiltä nirriä pois. Net laittava suuhunki vain kasvia ettei tarvitte ottaa elläimiltä henkeä pois.

Buthalainen munkki opetti, että jokhaisen häätyy hyäksyä pelottavakki asiat eikä sanoa, että net on väärin ja pahoja. Sillon alkaa oman mielen varjokki saaha valoa ja oppii hyväksymhään ittensäkki. Monesti met heijastamma oman mielen möröt ulkopuolisiksi viholisiksi. 

Vähemistöt ja alkuperäskansat ovva aina joutunheet hamphaat irvissä selittämhään, miksi net saapi olla olemassa. Joku on halunu löytää niitten kotimaat tai korvata vähemistön ajatukset omilansa. Mie kattoin telkkarista ko uuenseelannin maoreila oli koko naama räntätty täytheen tatuointia. Son sielä normaali homma ja osa itentiteettiä. 

Ko mie olin teini ja laitoin nokhaan hopheisen renkhaan, niin soli kuulema saatananpalvontaa. Ensimäisestä tatuoinnista tais tulla vielä isompi äläkkä. Ja sitten aloit pojat laitattaa korvarenkhaita ja kasvattaa pitkiä tukkia. Net on hinttiä, kylilä sanothiin. Aina ko jotaki uutta tuli, niin soli syntiä, oli se sitte napapaita tai hevimusiikki.

Minun paras kaveri on ollu vähän ko maori eri kylttyyrissä. Se kasvo homona Pohjammaala. Pienestä asti se sai kuulla, miten son vääränlainen eikä kelvanu. Eikä ihmiset suohraan tulheet sanohmaan, ko viskuttelit sölän takana. 

Aikusekki juorusit ko pikkukläpit ja mulkoilit kulmat rytyssä. Eikä se minun kaveri koskhaan halunu muuta ko rakastaa. Ei se käyny ees jänismettälä, ko soli kasvissyöjä niinko net buthalaiset. 

Sitä minun kaveria kiusathiin siksiki, että niitten perhe oli niin mahottoman köyhä. Kyllä mieki muistan, että meän komppisten porukassa haaveilthiin, että ko olis ees Leviksen varkut. Onneksi met emmä kiusanu toisiama. Sillon oli grungeki muotia niin mie revin isän vanhoja 70-luvun varkkuja äitin jalkaraspila entistä rispasemmaksi. Nehän olit hienokko mikkä ja aivan ilmaset.

Buthalaisen asentheen voipi valita aivan kua halvaa. Minun kläpin Helsinkin pappa on ollu matkassa satheenkaaritapahtumissa, missä se antaa hyväksyviä isoisän hallauksia kaikille, jokka niitä halvaa ja tarttee. Son niin tärkeätä, että met jaksama lähestyä erilaisia ihmisiä hallauksella ja aiola välittämisellä. Jos kaikki tekisit niin, ei tarttis hommata uusia pyssyjä ja pommiapparaatteja rajoile. 

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy