Kirjoittaja: Elsa Huhtanen

Olen käynyt marjastamassa äitini kanssa niin kauan kuin muistan. Tosin lapsena marjastusreissut olivat enimmäkseen majojen rakentamista keloista ja sammaleista serkkujen ja sisarusten kanssa. Ämpärit saivat jäädä mättäille odottelemaan, kun ympäriltä kerättiin rakennusmateriaaleja.

Eihän tuolloin ideana täysin olleetkaan isommat marjasaaliit, vaan itse oleminen metsässä. Sivusta seurattiin ja opeteltiin miten kuljetaan metsässä ja soilla, millaisia marjoja kerätään ja minkälaisella vaatetuksella metsään kannattaa suunnistaa. Toista kertaa ei pelkällä lyhythihaisella lähdetty itikoiden kupattavaksi. 

Itikat ja ötökät ovat usein syitä, joiden takia nuoremmilla marjat jäävät poimimatta. Niin on joskus ollut omallakin kohdallani. On kuitenkin huvittavaa seurata vierestä, kuinka sääskiin tottumaton pukee päälleen kerrastoja, jotta hyttyset eivät pääse pistämään imukärsäänsä ihoon. Ja kuitenkin varustautumisesta huolimatta kädet viuhtovat sääskien kimpussa liiskaten niitä. 

Ehkä lapsena marjastaessa myös kunnioitus luontoa kohtaan kasvoi. Siellä se nähtiin, ettei marjat ole jokavuotinen itsestäänselvyys. Vaikka ihan vain pelkkää piirakkaa varten voi huonona kesänä joutua näkemään paljonkin vaivaa.

Usein kuitenkin tuli mielessä kirottua, että minkä takia sitä meni itsensä taas lupaamaan marjojen keruuseen. Aina sitä vain lähti aluksi ihan mielellään mukaan, kunnes aika alkoi käymään pitkäksi. Eihän pikku kädet ja jalat kauan aikaa jaksa rämpiä suolla tai harppoa kuusikossa. Oliko ihme, että pitempiä marjastusreissuja ei tullut juurikaan mielellään tehtyä?

Tänä kesänä olin itse ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa poimimassa hilloja. Voi sitä hillan määrää, mitä on tullut kerättyä. Enpä olisi ikinä uskonut, että mukavasti kypsyneet kullankeltaiset hillat saattaisivat herättää minussakin hillakultakuumeen. Ja tähän tarvittiin vain sopiva vuosi!

Vielä nykypäivänä lähden mielelläni äidin kanssa mustikkaan tai puolukkaan. Enää ei tule rakenneltua majoja, vaan aika menee oikeasti marjojen poimimiseen.

Jokainen kesä odotan jo innolla mansikoiden poimimista. Niin ne ajat ja mielipiteet muuttuvat, vaikka edelleen kohokohtana marjastamisessa on kahvitauko varpujen ja mättäiden keskellä. Eihän marjastus olisi mitään ilman asianmukaista kahvipaussia.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy