Kirjoittaja: Juhani Salmi

Kirjallisuuden yksi tehtävä on avata katselukulmia, jotka muutoin uhkaavat pysyä piilossa. Se on myös journalismin tehtävä. Ja kai se olisi meidän tavistenkin tehtävä, mutta tekemättä tahtoo jäädä.

Maailmassa on näet paljon kulisseja. Niistä kaikki eivät ole vaarallisia – kukapa paljaaksi raadeltua todellisuutta tohtisi koko ajan silmiin katsoa. Jopa kuvastimeen kurkkaaminen tekisi tiukkaa, ellei peilikuvaa osaisi retusoida.

Mutta aivan liian usein kulissit ovat niin jyhkeät, että pieni ihminen murskautuu niiden alle. Tuolloin tarvitaan niitä, jotka pystyvät kulisseja purkamaan.

Olen viime aikoina kuunnellut useita äänikirjoja ja lukenut jokusen paperikirjankin, joissa vähintään zoomaillaan kulisseja ellei onnistuta niitä peräti murskaamaan.

Terapeutti-kirjailija Tommy Hellstenin lapsuudenkodissa alkoholi oli ongelma, jonka läsnäolon kaikki tiesivät mutta josta kukaan ei puhunut. Siitä esikoiskirjan nimi Virtahepo olohuoneessa. Tuoreemmissa teoksisssaan kirjailija keskittyy tuoreempiin teemoihin, mutta lapsuuden trauma väijyy yhä taustalla. Vaikka tuottelias Hellsten toistaa osin itseään, suosittelen tutustumaan.

Norjalainen Karl Ove Knausgård puolestaan repi omaelämäkerrallisessa Taisteluni-teossarjassaan kulissit itsensä ja lähipiirinsä ympäriltä niin totaalisesti, että joutui sukunsakin hyljeksimäksi. Knausgårdin hätkähdyttävä rehellisyys koukuttaa niin, että teossarjan mannuttimainen kokokaan ei tunnu rasitteelta vaan ansiolta.

Nimeään myöten mammuttimainen on myös Jörn Donnerin omaelämäkerta. En ole siihen perehtynyt, mutta olen kuunnellut hänen poikansa Otto Gabrielssonin teoksen Rikkaruoho – viimeinen kirje isälle. Kirjallisesti vaatimaton teos on sisällöllisesti järkyttävä, ja se vähintään koettelee moniottelija Donnerin julkiskuvaa.

Siinä missä Gabrielsson paljastaa Donnerista piilossa pidetyn puolen, Ulla Appelsinin teos kauppaneuvos Leevi K. Laitisesta esittelee aikanaan arvostetun uskonnollisen yhteisön, jonka ydin oli pelkkää pimeyttä. Leevi oli yksi julman kultin uhreista. Lapsuus lahkon vankina onkin paitsi kuvaus valheellisista kulisseista myös lähes uskomaton selviytymistarina.

Lopuksi esittelen vielä yhden kirjoittajan, joka tykkää kurkistella kulissien taskse. Historioitsija Teemu Keskisarjan tutkimukset C. G. E. Mannerheimista ja Aleksis Kivestä sisältävät vankkaa ja tarkkaa mutta silti riemastuttavaa tekstiä. 

En tiedä, kannattaako lukeminen aina, mutta jos kirjoittaja onnistuu piilottamaan kansien väliin niin valovoimaisen periskoopin kuin esimerkiksi Keskisarja ja Knausgård, lukemalla pääsee kyllä sekä kulissien taakse että sen verran syvälle, että sinne ei paljain silmin näe.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy