Kirjoittaja: Kirsti Runavik

Mie tässä hunteerasin, että uskaltaisko sitä mennä Helsinkhiin juohmaan kaverin kans pari ööliä, jos met istusimma puistossa eri mäthäälä ja vetäsimmä henkeä eri suunnasta. Kolmas komppis tois filtin ja söisimä harthaasti tesinfioituja voileipiä. Ennää ei ole poikheustila, mutta pölättää vielä liikkua onnikalla Euskuntatalon suunthaan.

Aatella, että vielä puoli vuotta sitten met saatoima pärhäyttää autola Norhjaan kattomhaan vuoritten kylkiä tai lomppasta Ruottissa serkkuja kattomassa niin, että mennessä ja lähtiessä halathiin. Nyt Norhjaan pääsee vain ko soittaa Skaipila tai Meselä. 

Nykkö mie aloin muistella ulkomaitten reisuja, niin on se poka ihme, että en ole koskhaan sielä tärväny itteä. Ekyptiin mie lähin tietekki just sillon, ko sielä riehu niin pörröjä terroristia, että ei olis kannattanu käyä sitä maata läheläkhään. Mie rukatin pistää pääle fiinin kasan mustaa kangasta ja naamanki raasun alle. Lykkäsimme kaikile pyssymiehile rahhaa kouhraan. Rauhassa sai kierellä aavikoila tonkimassa ja ettimässä salasia aartheita.

Alpeila vuorikiipeilyhomma oli pikkusen rankempaa touhua ko Ritavaaran laskettelurintheen pääle käppääminen. Mie pikkusen fuskasin, että kyllä mie poka ossaan kiikkua vuorila ja olen ennenki tätä hommaa tehny. Onneksi ei tarttenu mithään jääseinää lihkota ylöspäin, ko mulla oli vanhat hiutunheet kesälenkkarit jalassa. Aina jos astu vähänki reiphmaammin, niin toinen jalka liusu siule ja toinen takappäin. 

Kaikista hulluimmat kommellukset on käyny tuola Itärajan toisela puolela. Enkä mie ees ole ollu sielä sota-aikana. Kokehneempi kaveri hunteerasi, että sielä kannattaa sitten olla koko ajan pikkusen maistissa, niin kestää hermo. Soli kyllä totta. Moottoritielä joku kuljetti Latan katola käkikelloa ja sen päälä neljää lavvaa mantariinia ja kaalia. Se kiilasi meän auton ohi niin, että net mantariinit vain kopisit tuulilashiin.

Yhen ison kaupungin raitilta met hoksasimma kirkon. Oikein fiinit sipulit katola ja maalattu kaikila färilä mitä mailmasta löyty. Kiikuima reiphaasti tornista toisheen ja kierreporthaita ylös. Joku huivipäinen mummo viiso mulle, että minun häätyy lyngätä itteni semmosesta luukusta kartanolle. 

No miehän menin ja kohta olinki sielä kirkon katola kiikumassa tikapuita pitkin taihvaasseen. Ei siinäkhään muuten mithään, mutta kohta minun perässä juonatti miliisi ja maastopöksyset armeijjan äijjät. 

Kovasti net jotaki huusit, mutta ko mie en ossaa venäjää, niin menin vain hopusti pakhoon. Parila setelillä siittäki selvisi. Onneksi nyt saapii huilata kotona.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy