Toimittaja: Minna Siilasvuo

Uuden vuoden alku on lupausten aikaa. Moni viettää tipatonta tammikuuta, joku päättää aloittaa uuden, liikunnallisemman elämäntavan. Yksi lupaa laihtua, toinen lopettaa tupakanpolton. Vaihtoehtoja riittää.

Aika monelle uudenvuodenlupaukselle käy niin kun lupauksille tuppaa käymään. Arki jyrää ne alta aikayksikön, ja hyvät päätökset sulavat viimeistään keväällä samaa vauhtia lumikinosten kanssa.

Sananlaskukin sen tietää: tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Tänä vuonna minullakin on hyvä aikomus. Jäin Tuomaanpäivänä tauolle Facebookista ja nyt miehenikin on liittynyt seuraan epämääräiseksi ajaksi. Oma taukoni päättyy suunnitellusti Nuutinpäivänä, mutta toivon oppineeni sen aikana jotakin.

Sosiaalinen media ei nimestään huolimatta ole kovin sosiaalista. Paremminkin päin vastoin. Siellä on helppo sanoa ihmisille niin ikävästi, ettei normaali ihminen sanoisi sellaista toiselle suurin surminkaan. Somessa tulee äkkiä paha mieli.

Oma hyvä aikomukseni koskee sosiaalisessa mediassa vietettyä aikaa. En aio enää lukea yhdenkään artikkelin saamia kommentteja. En halua myöskään haahuilla some-kentillä katsomassa, mitä sanottavaa kummin kaimalla on rasismista.

Ennen kaikkea en aio edes kuvitella – saati sitten uskoa – että tyhjistä tynnyreistä lähtevä kolina on enemmistön ääni.

Some-lomani on osoittanut minulle jo nyt, mitä sosiaalisuus voi oikeasti olla. Olemme käyneet kylässä ja meillä on käynyt vieraita useamminkin kuin kerran. Joka kerta on ollut tosi mukavaa. Olin jo unohtanut!

Jopa mieheni on innostunut kutsumaan vieraita. Hän tosin väittää sen johtuvan siitä, että nyt ihmisiä voi kutsua kun sisällä on lämmintä. Maalämpö nimittäin toimii lopultakin ja hyvin toimiikin.

Hän saattaa olla osittain oikeassa, sillä vieraat viihtyvät selvästi paremmin, kun pirtissä ei ole pakkasta eikä hengitys höyrysty jutellessa. Villasukilla ja muilla lisälämmikkeillä ei ole vieraiden keskuudessa enää niin suurta kysyntää kuin ennen.

Toinen hyvä aikomukseni liittyy kouriintuntuvaan sosiaalisuuteen. Aion kutsua vieraita tuon tuostakin, jos näyttää siltä, ettei minun tarvitse rientää minnekään kameran ja lehtiön kanssa.

Uskon, että aina silloin tällöin joku myös tulee, vaikka varmasti muutkin kamppailevat meitä ympäröivien aikasyöppöjen ja silkan laiskuuden kanssa. Se on aika inhimillistä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy