Toimittaja: Minna Siilasvuo

Olen vaihteeksi some-kriisissä ja tarvitsisin kipeästi kriisiapua. Erehdyin lukemaan sosiaalisesta mediasta kaksi juttua ja osan niiden saamista sadoista kommenteista.

Nyt olen viisaampi kuin vielä muutama päivä sitten. Tarvitseeko sanoakaan, etten tahtoisi olla?

Me teemme joulun sydämiimme aika jännällä tavalla, mikäli nettikirjoitteluun on uskominen. Olen lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä selityksiä siitä, miksi juuri minä en auta avuntarvitsijaa.

En auta vääränväristä ihmistä, en väärää uskontoa edustavaa, en väärän puolueen kannattajaa enkä seksuaaliselta suuntautumiseltaan vääränlaista lähimmäistä.

En auta myöskään köyhää, sairasta, työtöntä enkä heidän perhettään, sillä he ovat ilman muuta itse syyllisiä vaikeaan tilanteeseensa. Mitä menivät tekemään lapsia, vaikka aikoivat sairastua tai jäädä työttömiksi seuraavien 20 vuoden aikana.

Rikkaita en auta, sillä heillä on kaikkea tarpeeksi ja he kahmivat joka tapauksessa omiin taskuihinsa huono-osaisemmille tarkoitetut avustukset. Niin kerta. Kyllä minä tiedän!

Aika monista kirjoituksista kuultaa enemmän tai vähemmän peitellysti läpi se tosiasia, että kirjoittajan mielestä ainoa kelvollinen avunsaaja on todellinen lähimmäinen: minä itse.

Jos olisin syntyvä lapsi, katsoisin kyllä vähän tarkemmin, millaiseen perheeseen aion syntyä. Nuo edellä mainitut väärät valinnat kiertäisin kaukaa ja putkahtaisin seimeen oikeassa paikassa.

Ai, anteeksi – se seimeen putkahtanut vauva olikin ihan väärää sorttia. Juutalainen, ulkomaalainen ja varmasti väärää poliittista suuntausta edustaneitten vanhempien lapsi. Ilmankos hän päätyi ristille roikkumaan.

Vain 80 vuotta sitten eräässä eurooppalaisessa maassa eli oikeanvärinen mies, joka oli valmis tuhoamaan kaikki vääränväriset ja -rotuiset, vääräuskoiset ja muut, joita silmä sairasti syystä tai toisesta.

Homma käynnistettiin ottamalla parantumattomasti sairaat tai vammaiset lapset pois vanhemmiltaan. Heidät vietiin ”hoitokeskuksiin”, joissa hoito oli tehokasta ja johti kuolemaan.

Vuoteen 1944 mennessä miljoonia vääränlaisia ihmisiä hoidettiin yhtä hyvin. Kansanjoukot hurrasivat.

Samat joukot hurraavat nyt sosiaalisessa mediassa. Ne omasta mielestään oikeanlaiset. Muut joutavat kitua ja vaikka kuolla. Sen verran meillä on joulumieltä.

Anteeksi ja hyvää joulua.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy