Toimittaja: Kaisu Niska

Postilakon jälkimaininkien pyörteissä ja pääministerin eroon johtaneen hallituskriisin keskellä oli todella rauhoittavaa astella sunnuntaina kirkkoon joulukonserttiin.

Tällä kertaa kyse oli vieläpä hyvin erikoislaatuisesta joulukonsertista, jossa soittimena oli kantele. Eikä edes mikä tahansa kantele, vaan tarkallensa soittajalleen suunniteltu ja tuunattu konserttikantele.

Esiintyjä Ida Elina esitteli itsensä ja kanteleensa ja totesi, että toinen heistä on kotoisin Ylitorniolta.

Eipä tarvinnut ylitorniolaisten tai muualtakaan konserttiin tulleiden arvuutella, kumpi, niin tunnettu kantelepitäjä Ylitornio nykyään jo on. Lähteehän täältä kanteleita ympäri maailman, aina Kiinaa myöten.

Ida Elina loihti kanteleestaan säveliä, joiden ei uskoisi tulevan kanteleesta, tai yhdestä ainoasta soittimesta.

Kantele toimi hänellä myös rumpuina, kun hän napautti kädellään puista laitaa.

Esiintyjänä Ida Elina oli, paitsi erityisen taitava kanteleensoittaja ja laulaja, myös yleisönsä mukaan tempaava hauskuuttaja.

Harvoin on Ylitorion kirkossa kuultu vauuu-huutoja, mutta niin vain sai Ida Elina meidät huutelemaan.

Ja kun hän konsertin lopuksi lupasi piirtää tosifaneille kulta- tai hopeatussilla sydämen otsaan, ilmoittautui itse kirkkoherra merkin ottajaksi. Tosin se jäi tarkistamatta, piirrettiinkö se todella hänen otsaansa.

Minun otsaani se kuitenkin kultatussilla piirrettiin, ja monen muun.

Niin että sinä, joka kenties sunnuntai-iltana ruokakaupassa ihmettelit, mikä kummallisten sydän-leimattujen joukko sattui kauppaan yhtä aikaa kanssasi, niin me siellä vain olimme.

Me Ida Elinan tosifanit.

Minä ja ystäväni lähdimme illan päätteeksi – sydämet otsassamme – vielä paikkakunnan uuteen ravintolaan syömään, ja kruunasimme aterian herkullisella juustokakulla kahvien kera.

Täydellinen ensimmäinen adventti.

Tästä alkaa joulunaika, joka on täynnä erilaisia tapahtumia. Tällä viikolla rauhoitutaan ensin viettämään itsenäisyyspäivää ja sen jälkeen viikonlopulla kiiruhdetaan perinteisiin joulumyyjäisiin. Puurojuhlia, joululaulukonsertteja, tonttujuhlia, pikkujouluja, joulukahveja, ja mitä kaikkea.

Jouluaattona saamme lopultakin rauhoittua kotiin.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy