Toimittaja: Kari Kaulanen

Luulen, että useimmat meistä 1950- ja 1960-luvuilla syntyneistä pojista – ja varmaan monet tytötkin – ovat imeneet itseensä villin lännen tarinoita niin kirjoista kuin tv-sarjoista ja elokuvista.

Suomessakin julkaistiin aiheesta monia kirjasia, kuten Colt, Colorado, Lännensarja ja mitä kaikkia niitä olikaan.

Niissä taistelivat hyvä ja paha ja tietenkin hyvä oli se nopein vetäjä. Kirjoissa kuoli ihmisiä, mutta niissä ei mässäilty väkivallalla.

Sitten tulivat televisio ja villistä lännestä kertovat sarjat: Bonanza, Lännen tie, Virginialainen, High Chaparral ja muut.

Valkokankaalta lännenelokuvia – kuten muitakin – näki harvemmin. Ensimmäinen minun oli nimeltään Lainsuojattoman ase, joka esitettiin Sieppijärven Sisun talossa. Kun kavereiden kanssa lähdimme katsomaan sitä, setäni, jonka luona asuin viikot, sanoi: ”Muistakaa sitte kerätä hylsyt taltheen.”

Televisiosta tuli sarjojen lisäksi silloin tällöin myös lännenelokuvia. Jotkut jäivät mieleen, useimmat unohtuivat saman tien.

Mieleen jääneillä on yksi yhteinen piirre: musiikki. Tv-sarjojen teemat tarttuivat muistiin parhaiten, koska ne toistuivat viikoittain. Kukapa ei muistaisi legendaarista Bonanzan teemaa ja sen taustalla palavaa karttaa. Yhtä ikimuistoinen karjalaumoineen on Rawhide eli Lännen tie.

1960-luvulla tulivat niin sanotut spagettiwesternit. Niissä pahat olivat entistä pahempia eivätkä hyvätkään olleet niin puhtoisia kuin aiemmin.

Mutta unohtumatonta musiikkia tehtiin edelleen. Siitä vastasi erityisesti italialainen Ennio Morricone, jonka luomia säveliä kuullaan muun muassa Sergio Leonen dollaritrilogiassa ja Huuliharppukostajassa.

Minulle kahden elokuvan teemamusiikit ovat ylitse muiden. Molemmat ovat tulleet vastikään televisiosta. Seriffi-elokuvan teema tunnetaan suomeksi nimella Mua älä hylkää oma armain.

Suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt El Doradon tunnusmusiikki. Se, jos mikä, kuvastaa sitä romantisoitua villiä länttä, jota ei oikeasti edes ollut olemassa.

Laulun sanat voi laajentaa koskemaan ihmistä laajemminki. Eiköhän jokainen tavallaan etsi jotain, jota ei ehkä koskaan löydä, vaikka sateenkaaren päätä. ”Ride, boldly ride, to the end of the rainbow...”

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy