Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Kansainvälisen ilmastopaneelin viimeisin raportti oli jälleen kylmäävä. Sanoma on selvä. Maankäytön on muututtava. Se puolestaan ravistaa ruuantuotantoa, haastaa nykyisen metsien ja soiden käytön, vaatii luonnon monimuotoisuuden vaalimista.

Me kuulemma olemme niin pieni pelinappula, että jonkun muun jossain muualla pitäisi nopeasti alkaa tehdä jotain muuta. Olemme niin sanotusti kympin oppilas maapallon häiriköivässä ja huonosti käyttäytyvässä koululuokassa. Jääköön joku muu jälki-istuntoon.

Käytimme kuitenkin oman osuutemme maapallon kyvystä tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä kasvihuonekaasupäästöjämme tämän vuoden osalta jo huhtikuun alussa. Se on neljä kuukautta aikaisemmin kuin maapallolla keskimäärin.

Jos kaikki kuluttaisivat yhtä paljon kuin me, tarvitsisimme liki neljä maapalloa. Huhtikuusta vuoden loppuun asti vingutamme siis huolettomasti kansallista luottokorttiamme luonnolle.

Muistan lapsuuteni ateriat. Lihakastikkeessa oli sattumia, kun nykyään kaiken lihan joukosta löytyy ehkä kastiketta. Sitä ällötyksen tunnetta, kun keittiöstä tulvi munuaiskastikkeen, keitetyn lehmänkielen tai tattikastikkeen haju! Syötävä oli, pulinat pois, ja päälle vielä tiskivuoro. Noina kertoina olin iloinen, että ruokalautaset olivat lähes puolta pienemmät kuin nykyisemme.

Ankeaa oli muutenkin. Pyykkikone ei myllynnyt joka päivä. Koulusta tultua vaatteet piti vaihtaa, ja kouluvaatteita pidettiin viikko, eikä uusia vaatteita ostettu hetken mielijohteesta. Harrastuksiin (mitä ne ovat!) oli turha pyytyy vanhemmilta autokyytiä, kulkivathan he itsekin jalan töihin ja kauppaan. Ensimmäinen polkupyöräni oli ikivanha iso Monark, jonka istuimelle en edes yltänyt. En kärsinyt mistään puutetta. Kaikkea oli yllin kyllin.

Suomalais-ugrilaisessa kulttuurissa on arvostettu ihmisen ja luonnon välistä tasaveroista suhdetta. Siihen on kuulunut myös kohtuus. On otettu vain tarvittava, ja se on hyödynnetty tarkasti.

Kaiken edistyksen ja yltäkylläisyyden keskellä minut valtaa suru. Olemme suistaneet paitsi maan myös mielemme pois raiteiltaan.

Tällä hetkellä mässäämme tulevien sukupolvien kattamassa pöydässä. Milloin olemme niin kylläisiä, että jätämme heille muutakin kuin valtaisat tiski- ja roskavuoret?

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy