Toimittaja: Minna Siilasvuo

Luin runsas viikko sitten Ylen jutun perisuomalaisesta herkusta, salmiakista. Se kolahti minuun ja kovaa.

Olen suklaan ystävä. Ihan ehdottomasti. Voisin syödä melkein määrättömästi hyvää suklaata, mutta ihan kaikkea en kelpuuta. Jos minulla olisi hiukkaakaan taipumusta runollisuuteen, voisin kertoa suklaasta vähän enemmänkin, mutta onneksi ei ole.

Nyt joku jo varmaan miettii, mitä tekemistä suklaalla on salmiakista kertovan jutun kanssa. Ei tietenkään yhtään mitään, ja jos minulta kysytään, suklaalla ja salmiakilla ei ole muutenkaan mitään tekemistä keskenään. Ajatuskin salmiakkisuklaasta nostaa niskakarvani pystyyn.

Salmiakilla sinänsä on sen sijaan vakaa ja pysyvä sija elämässäni. Minulla on aina mukana pussillinen salmiakkia kun lähden ulkomaille. Käsilaukussani on myös yleensä aina pussillinen turkinpippureita hätätilanteitten varalta.

Turkinpippurit ovat nimittäin aivan ehdottomia jos yskänkohtaus yllättää valtuuston kokouksessa tai muussa tärkeässä tilaisuudessa. Lisäksi ne peittoavat useimmat yskänlääkkeet mennen tullen ihan oikeankin yskän ollessa kyseessä.

Suloista suklaata voi syödä vaikka joka päivä, joskin syömistä on hyvä hieman rajoittaa terveydellisistä, taloudellisista ja vyötärönympäryksellisistä syistä. Mieli kuitenkin tekisi.

Terävä salmiakki on ihan toinen juttu. Sitä ei tee mieli joka päivä, mutta silloin kun tekee, sitä on saatava! Siihen kehittyy suhde, joka ei ehkä ole riippuvuutta, mutta ei sen kuvaamiseen löydy välttämättä sopivampaakaan sanaa.

Olin noin vuosi sitten Espanjassa juhlissa, joissa oli mukana suomalaisten lisäksi muutamia muitakin kansallisuuksia. Kun hillitsin yskääni salmiakilla, tarjosin tietysti kohteliaasti kaikille muillekin.

Venäläinen puisti päätään – tunsi salmiakin. Saksalainen otti, mutta kun salmiakin maku alkoi levitä suuhun, hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Hän ei sylkäissyt, mutta puisti seuraavalla kierroksella kohteliaasti päätään.

Entä mitä teki suomalainen? Jo pussin nähtyään hän polvistui eteeni ja ojensi anovasti molemmat kätensä… Pakkohan minun oli heltyä.

Salmiakissa on valitettavasti pimeä puolensa. Se nostaa verenpainetta, ja koska omani tempoilee lääkityksestä huolimatta, pysyn kohtuudessa.

Joskus sallin itselleni yhden terävän, mutta vain yhden.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy