Toimittaja: Minna Siilasvuo

Elämää ei todellakaan voi ennakoida. Joukko nuoria sai siitä hiljattain kouriintuntuvan osoituksen, kun liikenneonnettomuus sulki tien Simossa, ja pohjoisesta kohti Oulua ja lääketieteellisen pääsykokeita lähteneet nuoret juuttuivat tuntikausiksi jonoon.

He eivät olleet vaarassa, mutta todella harmillisessa tilanteessa. Seuraavan kerran lääkikseen voi yrittää ensi vuonna. Voin vain kuvitella, miten turhautuneita he ovat päntättyään koetta varten ties kuinka pitkään.

Kun nuorena ajattelee vuoden eteenpäin, se tuntuu käsittämättömän pitkältä ajalta. Suorastaan loputtomalta. Lisäksi parhaillaan pohditaan, mitä noille onnettomille pitäisi tehdä, kun työn- ja opiskelupaikanhakuvelvoite ei täyty…

Joskus sinänsä pienet asiat johtavat hyvinkin suuriin vaikutuksiin. Aamulla hampaita harjatessani muistin yhtäkkiä, että reilut kymmenen vuotta sitten tapasin ostaa kotiin isoja hammastahnaputkiloita. Lapsetkin asuivat vielä kotona ja hammastahnaa kului.

Kerran hammastahnaputkilo ratkesi liitoksistaan ja valtava – siltä se ainakin tuntui – määrä hammastahnaa meni hukkaan.

Syynäsin putkilon kyljestä sähköpostiosoitteen ja laitoin sinne palautetta kuvan kera. Asiallisesti ja kohteliaasti, koska miten hammastahnatehtailija voi parantaa osaamistaan, jos ei kuule tekemistään virheistä?

Vastausta ei tullut koskaan. Minulle olisi riittänyt pahoittelu epäkelvosta tuotteesta ja lupaus parantaa laaduntarkkailua, mutta hammastahnatehtailija vaikeni tyystin.

Siitä tuli seuraus. Lakkasin ostamasta kyseisen tehtailijan tuotetta. Vaikka miljoona muuta ostaisi, minä en osta. En tosin aio mennä boikotissani niin pitkälle, että mainitsisin hammastahnan nimen. Kyse on minun kokemuksestani ja minun päätöksestäni – joskin koko perhe kantaa sen seuraukset.

Yritysmaailmassa pitäisi olla aina vähän varpaillaan. Vaikka kuinka pistelisi vihaksi, sen ei auta antaa näkyä ulospäin, sillä asiakkaat eivät välttämättä anna anteeksi harkitsemattomia puheita.

Jos yrittäjä erehtyy menemään niin pitkälle, että huutaa asiakkailleen ulkopuolisten kuullen, peli on aika lailla menetetty. Varsinkin, jos anteeksipyyntöä ei kuulu edes kuohahduksen mentyä ohi.

On minun hammastahnaboikotistani muuten ollut jotain hyötyäkin: meillä käytetään nykyään kotimaista avainlipputahnaa.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy