Toimittaja: Minna Siilasvuo

Ensi viikonloppuna Pellossa hiihdetään, vieläpä oikein urakalla. Lauantaina Meän Hihto houkuttelee jokivartisten aurinkoisille laduille ja Jar-Kan urheilutalolle niin huolettomia sunnuntaihiihtäjiä – olkoonkin lauantai! – kuin verenmaku suussaan viuhtovia voittamisen vimman sokaisemia vauhtihirmuja.

Jonnekin sinne sekaan mahtuu vielä julkkishiihtäjiä, kuten Pertti Teurajärvi, Juha Mieto ja Thomas Wassberg. Asiaa paremmin tuntevat väittävät heidän osaavan jopa hiihtää, mutta siihen en uskalla ottaa näillä tiedoilla kantaa.

Pohdimme työpaikalla hiihtokilpailualueella maleksimisen oikeutusta. Työkaverit miettivät, menisikö täydestä, jos laittaisi monot jalkaan ja pukisi päälleen asialliset hiihtovetimet. Oikeaa merkkiä tietysti. Kävisikö silloin hiihtäjästä, vaikka ei ottaisi edes suksia mukaan?

Siihen minä tiesin paljastaa, että helpommalla pääsee, kun ottaa kameralaukun olalleen. Ei tarvitse edes vaihtaa kenkiä…

Tähän vaihtoehtoon sisältyy tietysti se ajatus, että joku tekee jutun. Tässä tapauksessa se kuuluisa ”joku muu”.

Meän Hihtojen aikaan Ritavalkealla kisaillaan ehkä himpun verran totisemmin hiihtosuunnistuksen Suomen mestaruuksista. Tai mistä minä senkään tiedän: saattaahan Meän Hihto olla kilpailuhenkiselle hyvinkin totinen paikka.

Miten se nyt menikään: hoppee ei oo häppee. Paitsi että ilmeisesti sittenkin on. Missä on kaksi hiihtäjää ladulla, siellä näyttää syntyvän kilpailua. Semmoista leppoisaa otattelua, väittävät, mutta mitenkähän lienee?

Hiihtosuunnistuksen ohessa Ritavaaralla järjestetään Suomen ladun hiihtotapahtuma, jossa voi hiihdellä hankia hiljakseen pelkäämättä eksymistä.

Kova kilpailu on käynnissä myös muualla kuin hiihtoladuilla. Ainakin pihapuista kuuluu sellainen sirkutus, ettei sitä voi juuri muuksi kutsua kuin kilpalaulannaksi. Mikäpä se siinä, hyvä meille kuulijoille.

Kohta hiihtokelit ovat muisto vain, samoin lintujen kevätlaulut, joten nyt niistä pitäisi nauttia. Meillä ihmisillä vain tahtoo olla tapana elää joko menneessä tai tulevassa.

Lehtityössä tuo ”väärässä ajassa” eläminen näkyy erityisen selvästi. Kun työpäivät menevät aina ensi viikon lehteä tehdessä, on joskus vaikea asettua siihen hetkeen, joka sattuu olemaan juuri silloin käsillä.

Ensi viikon lehdessä on ainakin hiihtoa…

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy