Toimittaja: Kaisu Niska

Tämä torstai sekä huominen perjantai tarjoavat jälleen erityisesti lukion kakkosten ja kolmosten vanhemmille ja sukulaisille iloisia ja sykähdyttäviä hetkiä.

Tänään abit esittävät perinteiset tanssinsa lukion pihalla ja heidät kannetaan ulos kuorma-auton lavalle. Sen jälkeen seuraa perinteinen karkkien heittely yleisölle – se, joka ehtii, kerää taskut täyteen – ja meluisa ajelu halki kylänraitin.

Abien penkkaripäivä on pysynyt lähestulkoon entisellään vuosikymmenien ajan. Yhä edelleen ovat käytössä abiviitat, joihin noin vuosisata sitten kirjailtiin minunkin nimeni, ja yhä edelleen pihalla esitettävä tanssi sujuu samoilla kuvioilla. Uutta on muu riehapukeutuminen: rooliasut, maskeeraus, naamarit ja hatut.

Kaikkea sellaista nähtiin vuosi sitten ja arvatenkin myös tänään.

Niinsanottu wanhojen päivä on kokenut suuren mullistuksen siitä ajasta, kun minä ja ikätoverini olimme wanhoja. Meidän ”wanhat vaatteemme” olivat oikeasti vanhoja vaatteita. Niissä haisi selvä naftaliini tai koimyrkky, tai ullakko, mistä olimme ne esiin kaivaneet. Ne olivat isoisän tai isoäidin peruja, tai ehkä oman isän tai äidin nuoruudessaan käyttämiä pukuja.

Parhaiten muistan erään ystäväni puvun: hän oli pukeutunut vaaleanpunaiseen potkupukuun ja hänellä oli tutti. Suloinen vauva!

Me muut olimme aika tylsiä wanhoja häneen verrattuna, ihan tavallisissa leningeissä ja takeissa, pojat miesten puvuissa tai flanellipaidoissa ja sarkahousuissa.

Nykyään wanhojen päivä on täynnä pukuloistoa ja säihkettä, ja päivään prinsessana valmistaudutaan suurella huolella. Käydään etukäteen tekemässä koekampaus ja koemeikki, tilataan vuokrapuku jostakin tai teetetään se ompelijalla varta vasten itselle, huolletaan kynnet viimeisen päälle pitkiksi ja kauniiksi.

On varmaan parempi olla kyselemättä, mitä tuo kaikki loisto vanhemmille maksaa.

Päivän aikana wanhat käyvät tanssimassa ja ilahduttamassa ihmisiä eri paikoissa, muun muassa vanhusten hoivakodeissa ja sairaalalla, ja illan kruunaa suuri tanssiaisgaala kuntotalolla. Sinne ovat tervetulleita muutkin kuin sukulaiset.

Vuosi sitten Ylitornion wanhat pitivät luokkakokouksen Tylypahkassa. Mielenkiinnolla odotan tämänvuotista wanhojen tanssijuhlaa, millainen tarina siihen on saatu aikaan.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy