Toimittaja: Kaisu Määttä

Talven tärkein tapahtuma, presidentinvaali, on sitten käyty ja maa on saanut presidentin. Mikä muuttui? Ilmeisesti ei mikään, koska kansakunta valitsi maatamme johtamaan henkilön, joka on johtanut sitä edellisetkin kuusi vuotta.

Asetuin seuraamaan tulosiltaa odottaen, ettei tulos olisi niin ilmiselvä alusta alkaen. Olisi ollut jännittävää seurata kannatusprosentteja, jos niiden seuraamisella olisi ollut merkitystä. Nyt kaikki lässähti heti alussa, kun istuva presidentti sai reilusti yli 60 prosenttia ennakkoäänistä.

Vaikka kaikki asiantuntijat eivät heti siinä vaiheessa suostuneet sanomaan, että peli on täysin selvä, mitään jännitettävää ei ollut.

Välivuosivaaleiksi näitä taidettiin sanoakin, koska istuvalle presidentille ei ollut varsinaista haastajaa.

Mitä tämä kertoo maastamme? Leipäjonot ovat kasvaneet, työttömyys on huipussaan, ongelmia piisaa monella saralla. Ei sillä, että yksikään vaalien ehdokkaista olisi pystynyt tekemään taikatemppuja, vaikka yksi ehdokkaista lupasi lahjoittaa palkkiostaan hyvän summan Hurstille.

Mietin kuitenkin, saiko Niinistö kansalaisilta täyden kannatuksen tekemälleen politiikalle ja arvojohtajuudelle, vai kertyikö osa äänistä edustavan puolison sekä tulossa olevan perheenlisäyksen ansiosta.

Oli miten oli, meillä on ollut aivan hyvä presidentti kuluneella kaudella ja meillä on aivan hyvä presidentti myös tulevalla kaudella. Fiksu, edustava, kielitaitoinen – sekä myös se arvojohtaja, jota suomalaiset tuntuvat tarvitsevan.

Siis pulinat pois, kansa on puhunut.

Vaalien jälkeisenä maanantaina minun pinnani melkein katkesi. Kävin jälleen kerran kärähtämispisteessä, tosin kyse ei ollut vaaleista eikä presidentistä, vaan pankkiasioinnista.

En ymmärrä, miksi yksinkertaisista asioista tehdään monimutkaisia. Jos kaksi ihmistä menee hoitamaan yhteistä asiaa pankkiin, miksi heidän täytyy paikalla ollessaan kirjoittaa valtakirja, jossa toinen henkilöistä valtuutetaan hoitamaan asiaa?

Miksi ei riitä, että molemmat ovat paikalla ja hyväksyvät tehdyt paperit? Miksi pitää allekirjoittaa valtuutuspaperit, jotka sitten kaikkien muiden virallisesti tehtyjen papereiden kanssa lähetetään jonnekin hornantuuttiin jonkun tahon tarkistettavaksi?

Tietotekniikan pitäisi yksinkertaistaa asioita, mutta kaikki tuntuu muuttuvan monimutkaisemmaksi.

Oi aika entinen, miks’ et enää palaa...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy