Toimittaja: Minna Siilasvuo

Kun erehdyin pienenä kysymään isältä, mitä tekisin, vastaus oli aina sama: ”Kirjoita kirja.” Isällä oli luja usko siihen, että minä pystyisin siihen. Jostakin kumman syystä hänellä oli myös yhtä vankka ja ihan yhtä perusteeton luulo, että haluaisin.

En ole kirjoittanut kirjaa, enkä aio kirjoittaakaan. Isän sanat tulevat kuitenkin aina mieleen, kun minulla on tylsää enkä tiedä, mille alkaisin.

Isän kuolemasta on jo niin kauan, että hän ei ehtinyt nähdä minun päätymistäni toimittajan työhön. Silkka vahinkohan se ”uusi ura” oli, todellinen työtapaturma, mutta isä olisi varmasti ollut asiasta innoissaan.

Minulla on ollut runsaat 20 vuotta aikaa oppia muistamaan, että en voi enää kysyä mitään isältä. En isoja enkä pieniä kysymyksiä. Yllätän silti silloin tällöin itseni ajattelemasta, mitä isä mahtaisi tästä tuumia.

Olin aina isän tyttö. Isä rakasti minua, kuten isien kuuluu, mutta hän myös kunnioitti minua. Tunne oli molemminpuolinen. Oli asioita, joita saatoin kysyä vain isältä, sillä äiti olisi huolestunut liikaa. Isä pystyi puntaroimaan vaikeitakin kysymyksiä hermostumatta. Vastaus tuli aina, mutta joskus sen saaminen saattoi kestää päiviä, jopa viikkoja.

Isä ei ehkä ollut maailman käytännöllisin ihminen, mutta luova ongelmanratkaisu oli hänen juttunsa. Kun huoneessani siirrettiin seinään kiinnitettyä kirjahyllyä, juuri isä keksi, miten näkyvälle paikalle jäänyt reikä saatiin piiloon. Yhteistyöllä tietysti. Minä pureskelin purukumin ja tungin sen reikään, isä maalasi päälle. Hyvä tuli.

Joskus isän ideat olivat melko korkealentoisia. Hän olisi voinut luoda uran James Bond -elokuvissa esiintyvän Q:n kekseliäänä työtoverina, mikäli James Bond ja Q olisivat olleet oikeasti olemassa, mutta loisteputkivalaisimen lamppua hän ei osannut vaihtaa.

Isää on usein ikävä.

Sunnuntaina vietetään taas isänpäivää. Elossa olevat isät saavat kakkuja ja lahjoja, tuonpuoleisiin siirtyneille sytytetään kynttilöitä. Isät ovat joka tapauksessa esillä ja mielessä, hyvässä ja pahassa.

Nuoret isät taitavat olla aika erilaisia kuin nuoruuteni isät. Maailma muuttuu ja isät sen mukana. Uskon silti, että kaikki isät ovat isiä sillä tavalla, joka on heille juuri sillä hetkellä ja siinä elämäntilanteessa mahdollista. Siis parhaansa mukaan.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy