Toimittaja: Kaisu Niska

Aina silloin tällöin ennen lehtemme painoon lähettämistä ehtii tapahtua asioita, joita ei saisi tapahtua. Niitä kutsutaan inhimillisiksi virheiksi, mutta aina sellaisen sattuessa toimittajan pää huutaa äänettömästi – ja joskus ihan ääneenkin – ”voi ei! mikä moka!!”

Ja sen perään tulee liuta vähemmän kelvollisia sanoja.

Viime viikollakin sellainen sattui. Lehden sivuille pääsi pujahtamaan eräästä jutusta väärä versio, vaikka viimeistelty, korjattu versiokin oli toimitukseen lähetetty. Itsehän tätä asiaa ei olisi enää lehden ilmestyttyä edes huomannut, mutta asiakas, jota oli lehteen haastateltu, huomasi.

Hämmästykseni oli suuri. Miten ihmeessä! Minähän lähetin fiksaamani version eteenpäin? Vai enkö muka lähettänyt? Seurasi jälkien etsintää, tutkimustyö, mitä oikein oli tapahtunut.

Kyseisen jutun osalta tilanne oli se, että jutun pituuden vuoksi olin lähettänyt jutun toimitukseen jo aikaisemmin, jotta taitossa voidaan arvioida jutun tarvitsema tila lehdessä. Asiavirheiden välttämiseksi olin lähettänyt jutun myös asiakkaalle, joka halusikin oikaista pari seikkaa.

Ikävä kyllä, en muistanut korjata tiedostolle antamaani nimeä siten, että siitä olisi näkynyt jokin vihje korjauksista. Tai korjasin kyllä, sellainenkin tiedosto on minulla tallessa, mutta taisin antaa sen nimen vasta kun olin jo ehtinyt lähettää uuden version eteenpäin. Niin että pikkasen pieleen meni….

Mokahan se, ihan oma mokani vieläpä.

Samalla tuli jälleen todistettua, että kuuluisa Murphyn laki on totta ja toimii nykypäivänäkin. Sen lain mukaanhan, jos on mahdollista, että asia menee pieleen, se myös menee pieleen.

Eli – jos lähetät juttusi toimitukseen ennen kuin se on viimeistä piirtoa myöten valmis, niin todennäköisesti juuri virheellinen raakaversio päätyy lehteen.

Mitä tästä opimme?

Tietenkin sen, että raakaversiota ei kannata lähettää eteenpäin edes pituuden tarkistamista varten.

Olen viime aikoina mokaillut toimittajan ominaisuudessa myös instagramissa, opetellessani päivittämään Meän Tornionlaakson instagram-sivuja. Kun en ole teini-ikäinen, niin täytyy sanoa, että ei ole kuulkaa helppoa tuo instassa oleminen.

Onneksi tarinat näkyvät seuraajille vain 24 tuntia.

Sen ajan jaksaa olla armollinen itselleen ja ajatella, että ei tarvitse olla täydellinen.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy