Toimittaja: Kasi Kaulanen

Kirjoitan tätä Aleksis Kiven päivänä. Aamutelevisiossa haastateltiin historioitsija Teemu Keskisarjaa, joka on kirjoittanut Kivestä kirjan nimeltä Saapasnahkatorni, Aleksis Kiven elämänkertomus. Ei siis elämänkerta.

Se ei ole ensimmäinen Kivestä kertova kirja, tuskin viimeinenkään. Uutta näkökulmaa on varmaan lähes mahdotonta löytää. Keskisarja tosin uskoi, että jonkin piirongin laatikossa on vielä Kiven kirjoittamia tai saamia kirjeita.

Luulenpa, että lähes jokaisella suomalaisella on jonkinlaisia muistoja ja kokemuksia, jotka liittyvät Aleksis Kiveen. Seitsemän veljestä on suomalaisen kirjallisuuden kivijalka. En tiedä luetaanko sitä enää koulussa – luultavasti – mutta ellei lueta, se varmasti ainakin mainitaan.

Seritsemän veljestä on tuttu myös elokuvana, joskin veljekset tuntuvat siinä liian vanhoilta, hieman samaan tapaan kuin Laineen Tuntemattoman sotilaan sotamiehet.

Oma lukunsa on Jouko Turkan TV-sarja, jossa veljekset lienevät oikean ikäisiä, mutta tuskin sellaisia, millaisina Aleksis Kivi on heidät kuvannut.

Kiven tuotannosta on jäänyt elämään monia lentäviä lauseita. ”Minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän purston”, hihkuu Nummisuutarin Esko nousuhumalassa.

Toisenlaista tunnelmaa edustaa runo, joka alkaa ”Tuonen lehto, öinen lehto, siel’ on hieno hietakehto...” Jo nuo sanat tuovat palan kurkkuun.

Teattereiden lavoilla veljekset, ja myös Esko, ovat riehuneet vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Tunnetuin lienee Kalle Holmbergin ohjaus Turun Kaupunginteatteriin 1970-luvun alkupuolella. Silloin ihmiset jonottivat päästäkseen näkemään Vasa-Matti Loirin, Esko Salmisen ja monen muun sittemmin komean uran tehneen näyttelijän roolityön.

Entä kuinka moni meistä sotien jälkeisistä ikäluokista onkaan esittänyt jotain veljestä esimerkiksi koulun näyttämöllä.

Itse muistan kansakoulun alkuvuosilta joulujuhlaan harjoitellun näytelmän, joka kertoi veljesten joulunvietosta.

Olin silloin toisella tai kolmannella luokalla. En ole ihan varma omasta roolistani, mutta todennäköisesti olin veljessarjan nuorimmainen eli Eero.

Itse näytelmästä muistan parhaiten Juhanin ja Timon painikohtauksen, jossa Timo karjui veljelleen: ”Ventta holl, housut puttoo!” Se nauratti yleisöä, mutta varsinkin näyttelijöitä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy