Toimittaja: Minna Siilasvuo

Työpaikan kahvipöytä on ehtymätön aihevarasto. Kaikki jutut, eivät edes aiheet ole muokattunakaan julkaisukelpoisia, mutta voin vakuuttaa, että kahvi- ja teekupin ääressä käsitellään usein elämää suurempia kysymyksiä. Joskus kieltämättä melko kovin ottein.

Tällä kertaa kaupan maitopurkin varjossa virisi keskustelu lehmänmaidosta. Ei siis mistään kaupan maidosta, vaan ihka oikeasta, suoraan lehmän utareesta tulevasta lämpimästä juomasta.

Kulunut kesä on toisin paikoin koetellut maidontuottajia ankarastikin. Toisaalla taas satoa on tullut yllin kyllin. Lehmille riittää ruokaa ja meille maitoa, juustoa, voita, piimää, viiliä ja mitä kaikkea hyvää maidosta syntyykään.

Minulla ei ole kokemusta lypsylämpimän maidon juomisesta, sillä siinä elämänvaiheessa kun kotonani oli lehmä, minä en enää juonut maitoa raakana. Ainoastaan kahvilla lantrattuna.

Lapseni sen sijaan odottivat eteisessä muki ojossa, kun mieheni tuli navetasta maitoämpärin kanssa. Maidon siis täytyi olla hyvää.

Lapsuuteni ainoa kosketuspinta maidontuotantoon oli kesäkodissa, jonka naapurissa oli navetta ja siellä viisi lehmää. Minä ja pikkuveli kävelimme joka ilta päälärin kanssa hakemaan muutaman maitolitran.

Tuore maito tuoksui ihanalta, mutta ei se enää ollut lämmintä. Sitä juotiin, ja äiti teki siitä viiliä. Maailman parasta! Viiliä tehtiin myös työkavereitten kotona, ja sen pintaan noussut pehmeä, samettinen kerma sai meidät suorastaan runollisiksi.

Ennen maitotalon emäntä nosti kaivosta vettä ja huuhteli tonkan ennen kuin siivilöi maidon siihen. Tonkasta kaadettiin sitten siivilöityä maitoa meidän pääläriimme. Se ei maksanut juuri mitään, eikä maitotalon emäntä suostunut pyynnöistä huolimatta pyöristämään hintaa ylöspäin, vaan otti pennin tarkkuudella sen, mitä meijeri maksoi.

Nykyään tinkimaidon hakeminen on monimutkaisempaa. Vieraat eivät pääse noin vain navettaan, ja maito on piilotettu tonkan sijasta monimutkaisiin härveleihin. Hanasta sitä lasketaan pääläriin.

Tilamaitoa tulee haetuksi kotiin harvakseltaan. Jouluna, kun keitän ison kattilallisen riisipuuroa. Joskus kesällä, kun keitän ison kattilallisen juhannusjuustoa. Se on niin isotöistä, että tahtoo jäädä väliin.

Jotakin on kuitenkin ennallaan. Tilamaito on hyvää – ja käsittämättömän halpaa.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy