Toimittaja: Kaisu Niska

Minulta on aina silloin tällöin kyselty Tikrun kuulumisia.

Tikrun kesä on sujunut hyvin. Se on nauttinut auringosta enemmän kuin emäntänsä, ja olisi nauttinut vieläkin enemmän, mutta emäntä on päättäväisesti vienyt koiraparan sisälle auringon lämmittämiltä portailta.

Ihmettelin hieman tuota aurinkoon asettumista, sillä toukokuussa ensimmäisillä helteillä Tikru sentään tajusi etsiä varjopaikkaa ulkona ollessaan. Myöhemmin tuntui, kuin se olisi vain päättänyt – niin kuin jotkut ihmisetkin muistaakseni – että nyt pitää nauttia, kun on lämmintä.

Ohutturkkisena ja pienenä laiheliinina Tikru on selvästikin enemmän lämpimän kuin viileän ystävä. Sateesta se ei tykkää senkään vertaa kuin kylmästä ja tuulesta.

Meillä on siis nyt tapahtunut mieluisimpien lenkkeilysäiden vaihto ja pieni pattitilanne. Minun mielestäni tuulessa ja tuiskussa on mukava kävellä, mutta Tikrun mielestä ei. Kun puhaltaa niin sanotusti ytimiin saakka, Tikru lähtee hyvin nopeasti takaisin kotiinpäin – juoksujalkaa.

Pukeutuminen ratkaisisi palelemisen koirallakin. Tikrun suhteen ongelmana on pukeminen, tai itse asiassa koiran saaminen kiinni pukemista varten. Sen fleeceä tai toppatakkia ei saa olla näkyvillä siinä vaiheessa, kun pyydän sitä luokseni. Jos se näkee, että aikeenani on laittaa sille vaatetta päälle, se kuikuilee pöytien ja tuolien alle ja kiertelee ympäri huushollia niin, että emännän pinnakin kohta kiristyy.

Toisaalta vaatteen pitäminen piilossakaan ei aina riitä. Tikru tuntuu tietävän ajatukseni, jos mietin, että se tarvitsee puvun päälle.

On sillä omia vinkeitään muutenkin ulos lähdön suhteen. Aamupissalle lähtö tapahtuu onneksi yleensä helposti, mutta heti aamupalan jälkeen ulos lähteminen on jo vaikeamman takana. Silloin Tikru alkaa etsiä pientä norsuleluaan ja juoksee sen kanssa edestakaisin pirtin ja keittiön väliä. Minä pitelen ovea avoinna ja kutsun, ”mennään nyt! ala tulla!” ja lopulta koira juoksee lelu suussa ovesta eteiseen.

Tikru osaa kyllä tänne-komennon, mutta sitä en tuossa tilanteessa käytä, koska silloin se tulisi vain minun eteeni istumaan, ei menisi ohitseni eteiseen.

Joskus tuollaisina hetkinä mietin, miksi otinkaan koiran…

Mutta kuitenkin, onhan se niin ihana ja suloinen. Yöt se nukkuu vieressäni, pieni lämpöpatteri.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy