Toimittaja: Minna Siilasvuo

Viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vietettiin Suomen Ladun valtakunnallista Nuku yö ulkona -tapahtumaa, jolla kannustettiin suomalaisia uskaltautumaan ulos myös yöksi.

Olin tekemässä paikallisesta tapahtumasta juttua Salmilompolossa, ja vietin itsekin yöni ulkona. En tosin muiden seurassa, vaan ihan ypöyksin kotipihassa, omassa riippumatossani.

Olisin kyllä voinut jäädä kuorsaamaan samalle mäntykankaalle muiden kanssa, sillä teltoissa olisi ollut tilaa minullekin. Nuotion ääressä olisi varmaan ollut ihan mukava porista vaikka pikkutunneille saakka, mutta koska minun piti rientää sunnuntaiaamuna kirkkoon, päädyin nukkumaan kotipihan koivujen katveessa.

Valmistauduin yöhöni huolellisesti. Kaksi peittoa, tyyny ja kuumavesipullo muodostivat perustan hyvin nukutulle yölle.

Pukeuduin kerrastoon, villahousuihin ja -puseroon, ja vetäisin vielä päähäni ohuen villapipon. Otin mukaan puhelimen (eli herätyskellon) ja silmälasikotelon, etten tuhoaisi nukkuessani arvokkaita lasejani.

Olin enää viihdykettä vaille valmis, joten nappasin kainalooni sähköisen kirjan ja laahustin taakkoineni koivujen alle. Itse asiassa laahustin sinne moneen otteeseen, sillä kantamista oli yllättävän paljon. Yhtä ainoata yötä varten!

Lopulta pääsin kääriytymään peittoihin ja asettelin kuumavesipullon polvitaipeeseen. Vain nenä jäi palelemaan. Otin omavaloisen kirjani ja rupesin nautiskelemaan verrattomasta lukurauhasta, jonka katkaisi silloin tällöin vain valtatiellä huristava auto.

Kun arvelin, että olisi aika uinahtaa aamun kiireitä ajatellen, pistin kirjan tyynyn alle ja rupesin nukkumaan.

Tai tarkkaan sanoen se oli suunnitelma. Kun silmäni tottuivat pimeyteen (ja silmälasit olivat vielä päässä, eivät kotelossa), näin, miten upea katos oli levitetty vuoteeni ylle.

Tuuheat koivunlatvat muodostivat niitä hieman vaaleammalle taivaalle hienon kuvion, jonka rei’istä kurkisteli arviolta miljardi tähteä. En tosin ruvennut laskemaan niitä, vaan yritin selvittää itselleni, onko taivaalla myös revontulia.

Ei niitä ollut, ei ainakaan kovin valovoimaisia. Silmännurkassa näkyi silti aina jokin salaperäinen valon-kajo, jota en onnistunut tavoittamaan. 

Se oli varmaan sitä paljonpuhuttua yöelämää, josta jään yleensä osattomaksi…

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy