Toimittaja: Kari Kaulanen

Lienen aiemminkin jossain yhteydessä maininnut, että olen lapsena – ja vielä aikuisenakin – kammonnut kaikenlaisia ötököitä. Koppakuoriaiset eli koppakiisket, kuten meillä sanottiin, olivat suoranainen kauhistus, puhumattakaan sarvijaakoista.

Syynkin tiedän; perin kammon äidiltäni ja hänen äidiltään. Myöskään kertomus siitä, kuinka joku joutui leikkaamaan veitsellä sarvijaakon ihostaan, ei ollut omiaan lieventämään pelkoani.

Joinakin kesinä – ilmeisesti lähistöllä oli lautataapeli – kuistimme seinä oli kuin tikutettu koppakuoriaisilla. Silloin piti raottaa ovea ja vetäistä se äkäisesti kiinni, jotta enin osa koppiaisista ropisisi alas. Sen jälkeen oli suorastaan rynnättävä ulos ja alas portaita, jotta mahdollisesti jäljelle jääneet eivät tippuisi niskaan.

Kun eräänä kesänä huomasin peruutuspeilistä, että autoon sisään päässyt sarvijaakko levitteli takaikkunalla siipiään, olin vähällä loikata ulos liikkuvasta autosta.

Myös hämähäkkejä inhosin. Lapsena peloteltiin, että hämähäkin tappaminen saa lehmät lypsämään verta. Siitä huolimatta listin niitä aina, kun en päässyt pakoon. Nyt ne saavat – useimmiten – olla minulta rauhassa.

Myös kammoni koppakuoriaisia ja sarvijaakkoja kohtaan on vanhemmiten lievennyt, ehkä siksikin, että niitä näkee harvemmin. Tänäkään kesänä en ole havainnut yhtä ainutta yksilöä.

Mutta ei hätää, kiiskien tilalle ovat tulleet punkit. Eivät sentään vielä Tornionlaaksoon kuin aivan satunnaisesti, mutta esimerkiksi Kelloon, missä vaimoni perheellä on mökki. Vietimme siellä kesäkuussa viisi tuntia, ja sinä aikana sekä vaimoni että hänen veljensä löysivät itsestään punkin.

Punkki on siitä inhottava, että sitä ei havaitse ennen kuin se on jo iholla, eikä silloinkaan heti.

Siksi äskettäinen uutinen Ruotsista löytyneestä hyaloma-punkista kuulostikin suorastaan kauhistuttavalta. Niiden kerrotaan kasvavan verta imettyään jopa kolmesenttisiksi ja saattavan aiheuttaa verenvuototautia.

Uutisen kauhistuttavuudelta vie kuitenkin terää tieto, että hyaloma-punkki voi juosta kohteensa perässä jopa kymmenen minuutin ajan. 

Ei voi välttyä näkemästä itseään painelemassa pakoon punkkia, joka viipottaa perässä pienillä jaloillaan verenhimoinen kiilto silmissään.

Tulee vain mieleen, että jaksankohan juosta kymmentä minuuttia.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy