Toimittaja: Minna Siilasvuo

Matkustin tiistaina pitkästä aikaa junalla, vieläpä paikallisjunalla. Ei se kuitenkaan mikään lättähattu ollut, ja matkustajatkin poikkesivat melkoisesti lättähattumatkustajista.

Sitä mukaa kun matkan päämäärä lähestyi, matkustajien määrä kasvoi. Joka seisakkeella junaan kiipesi lisää väkeä. Kukaan ei halunnut jäädä pois kyydistä, kun oli kerran junaan päässyt.

Minulla ja toisella matkatoverillani oli lippu, onneksi. Junassa ei nimittäin ollut lipunmyyntiä, vaan konduktööri oli paikalla ainoastaan junan kaiuttimista kuuluvana äänenä.

Ei siellä kyllä mitään lipuntarkastustakaan ollut, mutta olisi voinut olla. Luultavasti se osuu kohdalle useammin kuin lottovoitto.

Toinen matkatoverini, tyttäreni, ei ehtinyt ostaa lippua asemalta. Hän hermoili asian takia, kuten oikein onkin, mutta ei tyytynyt ainoastaan hermoilemaan. Hän kaivoi puhelimen taskustaan, naputteli sitä aikansa ja kas: lippu oli ostettu. Me vanhat tädit katsoimme touhua silmät pyöreinä.

Junan konduktööri oli paikalla ja poissa, mutta hän ei ollut ainoa. Viereeni istahti nuori nainen, joka kirjoitti kiivaasti puhelimellaan, arvattavasti johonkin sosiaaliseen mediaan. Samalla hän myös puhui siihen, joten tottapa hänellä oli puhelukin kesken – tai juttutuokio ulkoavaruuden asukkaiden kanssa.

Epäilen hiukan jälkimmäistä, sillä neitokaisella oli päässään isot kuulokkeet. Ehkä hän sai niiden kautta toimintaohjeita, aika tylsiä tosin. Hän ei nimittäin tehnyt koko aikana muuta kuin näpelöi puhelintaan.

Junan penkit olivat vastakkain, kolmittain ja kaksittain. Lopulta kaikki olivat yhtä lukuun ottamatta täynnä.

Näky oli kieltämättä hupaisa: tytär osti puhelimella lipun, toinen matkatoveri otti kuvan ja laittoi Facebookiin. Vieressäni istuva tyttö värkkäsi puhelimellaan, samoin häntä vastapäätä istuva poika. Käytävän toisella puolen olevat neljä paikkaa oli kaikki miehitetty, ja vain yhdellä neljästä ei ollut puhelin kädessään. Muut olivat täysin keskittyneitä kännykkäänsä.

Ainoat poikkeukset olimme minä – joka olin keskittynyt kirjoittamaan juttua TIETOKONE sylissäni – ja käytävän toisella puolella istuva miespuolinen ikätoveri. Hänellä oli niin hereillä olevan ihmisen katse, että hän olisi voinut jopa puhua jollekin.

Hukkaan se vaiva olisi mennyt. Kaikki muut olivan paikalla, mutta poissa.

Minna Siilasvuo

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy