Toimittaja: Kaisu Niska

Viikkokausia jatkunut helle on kuulemma pehmentänyt yhden jos toisenkin tuttavani pään. Minun pääni se on ainakin takuuvarmasti pehmentänyt, sillä olen tullut tehneeksi varsin äkkinäisiä päätöksiä eräiden asioiden suhteen. Se ei ole tapaistani.

Olen kuitenkin ainakin toistaiseksi erittäin tyytyväinen tähän uuteen yllytyshulluun minääni, joka ei yhtäkkiä sanokaan jokaiseen asiaan ensimmäiseksi ”ei”, vaan vastaa ”kyllä” ja vasta sen jälkeen miettii – jos edes miettii – mitä tulikaan luvattua.

Se normaali, entinen minä tarvitsi pieneenkin ehdotukseen harkinta-aikaa ainakin yhden, jos ei kaksikin päivää, ja isompia ehdotuksia piti harkita useampi viikko.

Nyt tartuin jo aika isoon ehdotukseen, tilaisuuteen, muutaman tunnin harkinnalla, ja olen vieläkin erittäin tyytyväinen siihen, mitä tulin luvanneeksi.

En nyt tosipuheessa tiedä, onko tämä helteiden syytä, vai olenko kenties muuten vain viime aikoina jotenkin kasvanut tai kehittynyt?

Mutta eikö sitä jo tähän ikään mennessä pitäisi ollakin ihan aikuinen ihminen tai ainakin ihminen, joka uskaltaa tarttua itseään houkuttaviin asioihin? Jospa vihdoinkin pääsen irti niistä ”enhän mie voi” -ajatuksista, jotka ovat koko ikäni minuakin kahlinneet.

Minuakin. Aivan niin. Uskon, että en ole todellakaan ainoa, jota tuollaiset ajatukset kahlitsevat.

Eikö se ole ihan meidän kaikkien perisynti, jos niin voi sanoa?

Ajattelemme koko ajan sitä, mitä toiset meistä ajattelevat, jopa niin että kun kävelemme eläintarhassa ja katsomme elefanttia, mietimme, mitähän se minusta ajattelee. Tosin tämä on joidenkin tutkimusten mukaan lähinnä suomalaisten tapa ajatella, ei niinkään esimerkiksi ruotsalaisten, iloisten ja positiivisten naapureidemme.

Se ruotsalaisten iloisuus ja rentous näkyi muuten viime sunnuntaina juhlassa, jonka olisi voinut ajatella olevan vakavampi ja virallisempi. Me suomalaiset olisimme varmaankin tehneet juhlasta pönötysjuhlan? Sellaiseen ainakin kuvittelin meneväni.

Pääsinkin iloiseen tapahtumaan, jossa oli tarjolla ruokaa ja juomaa – mehua, vettä ja kahvia – ja jossa ihmiset istuivat auringossa nurmikolla.

En tietenkään haluaisi kadehtia ruotsalaisia, eihän se käy laatuun, mutta voi sentäs…

On se niin väärin, että he osaavat tuon kaiken…

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy