Toimittaja: Eija Koivumaa

Kevät tuo usein vapauden tunteen, kun ympäristö vapautuu paksujen nietosten alta. Liikkumistila laajenee ja kulkeminen helpottuu. Sää lämpenee ja vaatekerroksia voi keventää. Päivät pidentyvät valon määrän lisääntyessä.

Suomalaisina meillä on useimmiten mahdollisuus valita, minkätyylistä elämää haluamme elää.

Valtavalle määrälle maailman ihmisiä vapaus on saavuttamaton määre. Esimerkiksi moni voi kadehtia ulkomaiden kuninkaallisten ja hallitsijoiden rikkauksia ja loistoa. Moniko olisi kuitenkaan valmis vaihtamaan vapautta rikkauksiin?

Vielä 2020-luvulla monissa maissa varsinkin naiset joutuvat elämään koko elämänsä valvovan silmän alla ilman mahdollisuutta hankkia ystäviä ja kokea mitään normaaliin elämään kuuluvia vapauksia. Yrittäessään saada vapautta, sitä rajoitetaan entisestään, jopa lääkityksellä.

Keväisessä ilmassa kaartelevat ja livertelevät linnut ovat suorastaan vapauden symboleita. Niitä määrittelevät vain vuodenajat ja säätilojen vaihtelut. 

Moni ihminen sanoo lentäneensä unissaan. Tunne on upea ja niin todellinen. Kenties jotain samaa voi kokea hypätessään laskuvarjolla.

Elämässä kaikilla tulisi olla vapaus valita jotain. Joskus se vaatii rohkeutta ottaa hyppy tuntemattomaan, mikä useimmiten kannattaa, kunhan sen tekee hallitusti ilman hölmöjä riskinottoja ja vaaraa menettää vapautensa.

 Vastuu ja vapaus kulkevat yleensä käsi kädessä. Joillekin sopii lentää täysin tuulen mukana, kun toiset vaativat tarkempaa kalenteria pystyäkseen huolettomuuteen.

Ainakin keväästä ja valosta kannattaa nauttia jättäen talven murheet taakseen. Eläminen tässä ja nyt, vapaana kuin taivaan lintunen antaa enemmän kuin murehtiminen tulevaisuudesta, mistä ei ole todellista tietoa.

Eläkäämme kukin tavallamme, kuitenkin ottaen huomioon myös lähimmäistemme hyvinvointi ja vapaus elää omaa elämää.

Joskus voimme auttaakin vaikka ojentamalla toiselle uudet, ehjät kengät, jotta voisi olla helpompi nauttia vapaudesta.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?