Toimittaja: Minna Siilasvuo

Muistelen, että sääskiä, noita iniseviä kiusankappaleita, ei ole ollut mainittavia määriä moneen vuoteen. Muistan myös ensimmäisen kesäni näissä maisemissa vuonna 1988 (tai jotain sinnepäin). Silloin sääskiä oli niin valtavasti, että tumma, inisevä, lainehtiva verho peitti ympäröivät vaarat näkyvistä.

Olin niin syöty ja turvoksissa, että nilkkojen luut katosivat näkyvistä ja säärten iho oli aivan pinkeä ja kiiltävä.

Vähitellen totuin paikallisten sääskien pistoksiin, ja lakkasin turpoilemasta niiden takia. Sole mikhään.

Mäkäräisten kanssa meni vähän useampia vuosia, toistakymmentä kuitenkin. Vielä tämän vuosituhannen alussa säikyttelin naapureita myrkytyksen saaneen näköisenä. Milloin oli huuli turvoksissa, milloin silmä ummessa, ja ohuet verivanat koristivat kasvoja, kaulaa ja ranteita.

Siitäkin on jo vuosia, kun sääsket yhtäkkiä katosivat. Niitä ei vain ollut, ja mäkäräisetkin loistivat poissaolollaan. Sellaisia vuosia oli monta, ainakin viisi. Vähitellen sääsket ovat tulleet takaisin, ja viime päivinä niiden läsnäolon on huomannut ihan ilman erityistä tarkkailuakin.

Ei niitä ole vielä ollut niin paljon, että olisi kannattanut hermostua, mutta kuuluvasti kumminkin. Harva ääni on nimittäin niin ärsyttävä kuin sääsken ininä. Pakko on tosin myöntää, etten halua muidenkaan inisevän, en varsinkaan ihmisten. Se ylittää minun sietokykyni valon nopeudella.

Kesän pahimmat kiusankappaleet eivät valitettavasti varoita tulostaan edes inisemällä, ja vaikka ne eivät myöskään lennä, ne saavat minut puistatuksen valtaan.

En todellakaan halua tietää mitään punkeista. Haluan olla punkkien mielestä yhtä ällöttävä kuin ne ovat minun mielestäni. En vain ole vielä keksinyt, miten. Ainakin viime kesänä ne näyttivät pitävän minusta, mutta tunne ei ollut molemminpuolinen.

Seuraava kammotus on jo tuloillaan: hirvikärpänen. Olen nähnyt yhden, ja se riitti minulle loppuelämäksi. Pelkään vain pahoin, ettei minua kuulla tässäkään asiassa, vaan saan vielä nekin riesakseni.

Sääsket ja mäkäräiset minä vielä ymmärrän. Ne ovat raakamaisia ihmissyöjiä, totta kyllä, mutta ne ovat itsekin ravintoa. Linnut napsivat niitä minkä kerkeävät, kiitos siitä!

Entä syökö joku punkkeja? Tai hirvikärpäsiä? Ne eivät todellakaan tunnu kulinaarisessa mielessä kovin houkuttelevilta, mutta makuja on moneksi. Toivottavasti ne ovat jonkun kauniin ja suloäänisen linnun suurinta herkkua.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy