Toimittaja: Kari Kauppinen

Maanantaina Raanujärvellä käsiteltiin alueelle suunniteltua tuulivoimalapuistoa. Tilaisuus striimattiin yleisötilaisuuteen Ylitornion kunnantalolle sekä myös Teams-linkin kautta mihin tahansa, eli esimerkiksi koteihin.

Striimauksesta kiitos tuulivoimayhtiölle ja kunnalle. Se oli hieno teko. Juuri tällä tavalla pitää antaa mahdollisuus osallistua.

Eri asia tietysti on, kuinka moni linjojen päässä oli, sillä kunnantalon auditorioon oli tullut paikalle tai siellä kävi viisi henkilöä. He olivat kunnanjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanvaltuutettu, metsänomistaja ja Meän Tornionlaakson toimittaja.

Striimauksesta ei kuitenkaan tehty tallennetta, kuten ei myöskään kesäkuussa järjestetystä tuulivoimatilaisuudesta.

On vaikea ymmärtää, miksi ei. Teknisesti ja taloudellisesti olisi helppoa antaa tilaisuuden olla nähtävissä ja kuultavissa vaikka koko kuulemisajan, jolloin siis kuka tahansa voi tuoda esiin mielipiteensä asiassa.

Vastausta siihen, miksi tilaisuutta ei tallennettu, ei saatu. Kesäkuussa vastaus oli, että nyt oli päätetty niin. Kesällä tilaisuuden kanssa samaan aikaan sattui Suomen ja Venäjän EM-jalkapallo-ottelu.

Toisaalta voi arvata, miksi tilaisuutta ei tallennettu. Ei haluta tiedottaa kuin se, mikä on pakollista.

Taas voi miettiä, olisiko kannattanut järjestää tilaisuus vaikkapa 23. joulukuuta illalla, niin ”häiriötekijöitä” olisi ollut vielä vähemmän.

Kuulemisajassa tätä taktiikkaa on ehkä käytetty. Ainakin se on lähinnä huumoria. Se päättyy perjantaina 7. tammikuuta. Eli ensi viikolla on joulu, sitten uusivuosi ja sitten loppiainen ja hups: kuulemisaika on ohi.

Kiistanalaisissa asioissa kannattaisi olla mahdollisimman avoin ja reilu. Tuulivoimaa ehkä haluavat kaikki, paitsi omille takapihoilleen. Sen brändäyksessä ollaan vielä aika tuuliajolla.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?