Toimittaja: Kari Kaulanen

Viimi perjantaina hääty rukattaa kymmeneksi Ylitorniolle. Juoksenkin jälkheen mie huomasin, että olin unheuttanu tavarat kotia, semmoset, joita olisin ehottomasti Ylitorniolla tarvinu. Mutta ei ollu aikaa pyörtää hakheen niitä.

No, se mie tehin toimistolla minkä pystyin, eikä sollu paljon.

Sitte met lähimä vaimon kans hakheen Hietalan puutarhalta mansikantaimia. Sielä oliki niitä paljo ja paljo oli muutaki. Mansikoitten lisäksi lastasimma auton takakonthiin erilaisia salaattia ja yrttiä.

Oli kauhean kuuma ilma, ja mulla oli ollu takki päälä, ko pörsi oli sen taskussa. Ko maksut oli kerta hoijjettu, mie riisuin takin ja heitin sen takakonthiin ostosten seuraksi ja löin lunkan kiini.

Vasta sitte mie hoksasin, että en ollu aukassu autonovia ja aloin kaivaa auvvainta housujen taskusta.

Sei ollu sielä. Soli takakontissa takintaskussa. Mie huusin vaimole, joka oli menny pallauthaan ostoskärröjä, että ei ole mithään hoppua, jäämä vähäksi aikaa tänne.

Tuntinen siinä meni, ennenkö poika toi kotoa vara-auvvaimen. Ootellessa mie kerkisin käyvvä kattomassa Antti Keksin muistomerkkiä, joka oli siinä lähelä, niin että ei se aika hukhaan menny.

Kotona mie sitte aloin laithaan niitä mansikoita penkhiin, jonka oli tehny valhmiiksi. Viehreisestä, viime kesänä tehystä, mie kattoin mallia, kuinka pitkät välit taimile jätethään. Soli helppoa, ko olin laittanu kankhaat niin, että ruutut oli samoila kohila.

Vasta ko mie olin lähelä penkin puoliväliä, mie aloin kathoon, miltä näyttää. Ei hyvältä. Olin kuitenki laittanu taimet liian taahjaan.

Kattoin uuesti mallia viehreisestä penkistä ja jatkoin istuttamista. Ei onnistunu vieläkhään; tällä kertaa taimet tulit liian harhvaan. Mie aloin jo eppäihleen, että mulla on silmissä vikkaa. Eli päässä. Se hyvä puoli siinä oli, että taimet riitit sopivasti penkinpäähän saakka, mutta muuten silmä ei tykkää jäljestä.

Saman tien mie istutin salaatit ja yrtikki, ettei se päivä loppuin lopuksi niin huono ollu, ko välistä tuntu.

Mie huomaan kirjottanheeni murtheela. Se johtuu piiain siittä, että molen lukenu meänkielelä Stefan Aron kirjaa Ette tohtia olla oma itte. Siittä on juttuki tässä lehessä.

Se on mielenkiintonen kirja ja auttaa ymmärthään tornionlaaksolaisia, etenki Ruottin puolela asuvia.

Kannattee lukea.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy