Toimittaja: Minna Siilasvuo

Saatan mahdollisesti olla jouluihminen. Se jää joka vuosi varmistamatta, sillä joulu pääsee aina yllättämään minut niin kuin talvi autoilijat. Vääjäämättä, vuodesta toiseen. Suunnitelmia kyllä riittää, mutta toteutuksen laita on vähän niin ja näin.

Vuosia sitten, kun isäkin oli vielä elossa, äiti, isä ja molemmat veljeni tulivat meille viettämään oikeaa maalaisjoulua. Minä noudatin kaikkia mahdollisia perinteitä ja tein jopa maksalaatikkoa. Isälle, tietysti ilman rusinoita.

Mieheni noudatti omia ikiaikaisia perinteitään ja kävi aattona hakemassa hevosella heinäkuorman. Ei sitä välttämättä tarvinnut siirtää kovin pitkää matkaa, mutta se oli asia, joka oli tehtävä. Muuten joulu ei tullut.

Äiti halusi käydä aattoillan hartaudessa, joten mentiin myös sinne. Veljilläni ja minulla ei ollut vielä siihen aikaan lapsia – ellei meitä itseämme laskettu – ja olimmehan me jo sentään lapsiksi melko isoja. Suorastaan aikuisia.

Koska lapsia ei ollut, perinteitä saattoi karsia. Kukaan ei tanssinut piirileikkiä kuusen ympärillä, eikä kukaan edes leikkinyt. Kun lahjat oli jaettu, me löhöimme lukemassa kuka missäkin.

Siinä kohdassa perinteet eivät olleet muuttuneet lapsuuden jouluista pätkääkään. Minulle on jäänyt elävästi mieleen nuorimman veljeni kaveri, joka oli kerran meillä joulunvietossa. Hän puki ihmetyksensä sanoiksi: ”Te olette sitten kummaa sakkia. Kaikki vain lukevat eikä kukaan puhu mitään.”

Tosiasiassa kyllä me silloinkin söimme, ja isä ja minä rakensimme joululahjaksi saatua palapeliä.

Vuosien saatossa perinteet ovat muuttuneet. Jouluun on tullut pienten lasten kihisevä jännitys – ja se on mennyt ohi. Perinteitä on riisuttu vuosi toisensa jälkeen. Pari vuotta sitten suostuin jopa tekokuuseen. Palapeli on sentään pysynyt.

En jaksa enää puuhailla, en tehdä lahjoja, hädin tuskin edes leipoa ja kokata. Jokainen läsnäolija saa toivoa yhden jouluruuan, joka toteutetaan. Poika ja puoliso haluavat kinkkua, tytär punajuurilaatikkoa ja minä lanttulaatikkoa. Muuten ajellaan puolilla valoilla.

Joskus vielä vietän joulun Espanjassa enkä tee mitään. Aattoiltana menen paikallisten kanssa rannalle polttamaan nuotiota ja syömään eväitä tonttulakkiin ja uimapukuun sonnustautuneena.

Sitä odotellessa mietin, olenko vielä jouluihminen. Mahdollisesti. Hyvin väsynyt jouluihminen.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?