Toimittaja: Kari Kauppinen

Viimeksi kuluneen viikon ajan ei ole voinut välttyä kuulemasta uutisia Afganistanista, jossa valta vaihtui hirmuhallintoon. Samalla maassa olleet Suomen kansalaiset ja muut ulkomaalaiset ovat tehneet lähtöä maasta. Heidän joukossaan on haluttu evakuoida myös ne afganistanilaiset, jotka ovat työskennelleet suomalaisille, sekä heidän perheensä.

Syy paikallisten asukkaiden valikoituun evakuointiin on selvä. Mikäli paljastuu, että he ovat auttaneet länsimaisia tahoja, heitä saattaa odottaa ankara rangaistus, helpostikin teloitus.

Tässä asiassa täytyy kantaa vastuu ja hoitaa tällaiset henkilöt pois maasta.

Tilanteeseen on pitänyt myös varautua, sillä hyvään kriisitilannesuunnitteluun kuuluu kaikkien mahdollisten skenaarioiden pohtiminen, jotta tilanteen ollessa päällä voidaan vain noudattaa ennalta laadittuja suunnitelmia.

Kun lukee ja kuuntelee sitä kommentointia, minkä varsinkin afganistanilaisten evakuointi on saanut aikaan, tulee surulliseksi. Miten meille kävi tällä tavalla, että olemme valmiit jättämään kuolemaan ne ihmiset, jotka ovat auttaneet suomalaisia?

On tietysti eri pohdinnan paikka, tarvitseeko suomalaisten olla mukana kansainvälisissä operaatioissa. Usein sillekin on perustelunsa. Mutta jos ollaan, niin sitten pitää kantaa vastuu loppuun saakka. Muuten on ihan sama, vaikka lähdettäisiin itse sapelin kanssa katkomaan päitä.

Miten meille siis kävi tällä tavalla, että haluamme hylätä ne, joita meidän pitää tässä tapauksessa auttaa? Ehkä ei ole käynyt mitenkään, vaan sosiaalinen media paljastaa meidän kaikkien raadollisuuden. Olemme aina olleet tällaisia. Ihminen on pohjimmiltaan äärimmäisen itsekäs, haluaa sulkea vaikeilta asioilta silmänsä. Kysymys kuuluukin, voisimmeko muuttaa itseämme. Ettemme olisi aina sellaisia.

Kuten Tommy Tabermann eräässä runossaan kirjoitti:

”Älä sano no olkoon,

jos voikukista aletaan keittää heikoille keittoa,

ja kissankelloilla halutaan soittaa muurahaisillekin sapeli kouraan.

Älä sano samapa tuo,

silläkin uhalla,

että sinut heitetään vailla vettä ja paitaa

pimeään, kylmään.

 

Koko maailmaa emme voi pelastaa, mutta voimme lähipiirissä, yksilö- tai valtiotasolla, tehdä oman osamme.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?