Toimittaja: Kari Kauppinen

Jaksetaan vielä koronasta, vaikka siitä on paasattu monena viikkona viime aikoinakin ja kaikkiaan kohta jo puolitoista vuotta.

Kävin hakemassa toisen piikin. Kahden viikon kuluttua, nykysäännösten mukaan, minua eivät koske mitkään pakolliset toimet. Ei tarvitse käydä testissä eikä osallistua mihinkään terveystarkastukseen, kun esimerkiksi käy Ruotsin puolella.

Eikun riekkumaan vapaasti. Olen koronavapaa!

Väärin!

Todellakin väärin!

Tätä korosti piikin olkavarteen pistänyt hoitajakin.

Kaksi rokotepiikkiä ja siihen vielä se kahden viikon jatke kalenterista ei tarkoita sitä, etteikö voisi levittää koronavirusta muihin.

Rokote suojaa ensisijaisesti siltä, ettei todennäköisesti saa koronan vakavimpia muotoja, jos on sairastuakseen. Pääsee lievemmillä oireilla.

Sen sijaan kahdesti rokotettu voi levittää virusta. Siksi on tärkeää jatkaa samanlaisia varotoimia kuin tähänkin asti. Pitää turvavälejä, pestä ja desinfioida käsiä sekä käyttää maskia. Nämä ovat kaikki lähimmäisenrakkauden tekoja.

”Väärinymmärryksistä” on ”hyviä” esimerkkejä, kun mietitään koko maan tilannetta: Venäjältä kesäkuussa jalkapallokilpailuista tulleiden joukossa oli sellaisia kahden rokotteen henkilöitä, jotka lähtivät saapumistaan seuraavana päivänä ruokaravintolakierroksille ja vetivät lastenleiriä ilman asianmukaisia testauksia. Tällaiseen itsekkyyteen ja välinpitämättömyyteen ei pidä sortua, vaan tällaisissa tilanteissa aina ajatella asiaa siten, ettei olisi saanut yhtään rokotetta.

Vasta kun rokotekattavuus on Tornionlaaksossa, koko maassa ja Norrbottenissa ja jopa koko Ruotsissa niin korkea, että voidaan käyttää jollakin tavalla laumasuojatermiä, niin tartuntariski pienenee oleellisesti.

Kannattaa muistaa, että Norrbottenissakin on paljon Etelä-Ruotsista tulleita lomailijoita ja kotiseudulleen aikaa viettämään tulleita.

Samalla pitää muistaa asiallisuus. Ketään ei kannata höykyttää, jos maski välillä unohtuu. Eikä, vaikka kolmannes rajan ylittävistä on Ruotsin kansalaisia, kannata aloittaa mitään maaottelua sen negatiivisessa merkityksessä. Kaikista parhaiten suojaamme itseämme ja lähimmäisiämme, kun säilytämme malttimme.

Se on ilahduttavaa, että Tornionlaaksossa käydään ahkerasti piikillä. Myös terveydenhoitohenkilöstö pitää hyvää huolta kuntalaisista ja on soitellut perään, että pääsisikö asiakas varattua aikaa aiemmin piikitettäväksi, jotta ansaitut lomat ehditään terveydenhuollossa pitää hyvin.

Tämä on toinen asia, mikä kannattaa muistaa. Terveysasemien henkilökunta on tehnyt sankariteon meidän kaikkien hyväksi. Omaa työtään, mutta se ei vähennä arvostuksen ansaintaa yhtään.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?