Toimittaja: Minna Siilasvuo

Tämä ei ole poliittinen kannanotto. Vaikka odotankin innolla kuntavaaleja, odotan vielä innokkaammin luonnon heräämistä. On siitä joitakin merkkejä näkyvissä, mutta jos luvattujen sateiden jälkeen tulee lämmintä, kevään noutopöytä on katettu.

Nokkosia on jo näkyvissä, mutta en ole vielä nähnyt mitään kukkivaa. Siinä vaiheessa kun voikukkien iloiset auringot hehkuvat seinustoilla, alkaa jo olla joiltakin osin myöhäistä.

Olen säilönyt joka vuosi voikukannuppuja, jotka ovat mainio herkkupala esimerkiksi liharuokien seurana. Joinakin vuosina olen saanut hyvän saaliin, toisinaan taas voikukat ovat olleet minua nopeampia.

Kun keltaista alkaa näkyä, on voikukkasiman tai -hillon aika. Yhden ainoan kerran olen tehnyt myös voikukkaviiniä. Siitä tuli yllättävän hyvää ja kerrassaan upean väristä, mutta yksi ongelma sen tekemisessä oli.

Kun katsoo voikukkaniitylle, kukkia näyttää olevan miljoonittain. Ehkä niitä onkin, mutta rupeapa keräämään terälehtiä – siis vain niitä keltaisia – miljoona kukkaa muuttuu aika nopeasti puoleksi litraksi. Se ei muuten riitä mihinkään!

Tänä keväänä aion napostella pihlajan silmuja harkiten. Syön ohikulkiessani tyhjäksi kaikki ne pihlajanvesat, jotka pitäisi muutenkin hävittää. Voisikohan niiden ihanan karvasmantelin maun siirtää pikkuleipiin? Täytynee kokeilla.

Kuusenkerkkien kanssa pitää olla yhtä huolellinen. Minusta ei ole keittämään siirappia, enkä onnistu keräilemään kerkkiä kovin suuria määriä. Vähän kuitenkin. Ne ovat herkkua puolukkasurvoksen sekaan silputtuna.

Nyt aion olla nopeana myös maitohorsman versojen suhteen. Vaikka horsmanlehtiä ja kukkia voi kerätä kesällä, versot ovat vain kevään herkku. Vesi tulee kielelle, jos niitä rupeaa miettimään kovin tarkkaan. Ehkä pekoniin käärittyjä horsmanippuja?

Suunnittelen melkein joka kevät myös kasvimaata, mutta nykyään se jää useimmiten suunnitelman asteelle. En jaksa enkä ehdi, ja lisäksi luonto tarjoaa monenmoisia herkkuja myös niille, jotka eivät kylvä, vaan tyytyvät ainoastaan korjaamaan. Siis esimerkiksi minulle.

Lapset ovat lentäneet pesästä ja aikuiset ovat hieman vaikeammin houkuteltavissa, mutta ehkäpä saan tänä keväänä houkuteltua muitakin mukaani keräämään luonnon antimia. Vihreä on tiettävästi toivon väri.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?