Toimittaja: Minna Siilasvuo

Luonto herää vähitellen uuteen kevääseen, ja laiskimmat kansalaiset voivat todeta sen jopa menemättä ollenkaan ulos. Itse asiassa ei tarvitse välttämättä edes kurkistaa ikkunasta.

Laiska kansalainen olen tietysti minä, joka seuraan luonnon heräämistä ihan vain omassa keittiössäni.

Turha luulla, että yrttiviljelmät, herneenversot ja idut rehottaisivat ikkunanlaudallani. Eivät sentään, mutta valkosipulin kynnet ovat vähitellen alkaneet osoittaa heräämisen merkkejä, vaikka ei olisi niin väliksi.

Samoin perunat kellarissa puskevat ituja pintaansa, vaikka kellarissa on pimeää ja kohtalaisen viileääkin. Kyllä peruna tietää, että on kevät!

Yksi varma kevään merkki lepäilee lasipurkissa jääkaapissa. Tai ei se sinänsä ole mikään kevään merkki, mutta se esittää niitä minulle. Hapanjuureni on nimittäin seonnut.

Olen lueskellut viime viikkoina hieman huvittuneena Facebookin Hapanjuurileipurit-sivuston huolestuneita kysymiksiä. Kysyjät haluavat tietää, mikä heidän juureensa on iskenyt.

Yhden juuri ei jaksaisi millään herätä, toisen taas ei tahdo pysyä purkissaan . Mistä oikein on kyse?

Se on kuulemma kevät. Juuri on elävä ja kevät tekee sille tepposiaan.

Nyt en ole enää huvittunut, sillä kevät on ehtinyt jo näillekin korkeuksille. Uskokaa tai älkää, mutta juuri tietää sen. Tietää kyllä, vaikka se viettää päivänsä jääkaapissa, josta se pääsee ulkoilemaan suunnilleen kerran viikossa.

Ensin se esittää viatonta kun ruokin sen. Annan vettä ja jauhoja, ja juuri kasvaa, kohisee, kuplii, puhisee ja pullistuu komeasti.

Annan lisää vettä ja jauhoja, ja juuri käyttäytyy edelleen mallikelpoisesti. Se pullistelee voimainsa tunnossa ja voin suorastaan kuulla sen sanovan: ”Lisää vettä ja jauhoja! Nyt tehdään sellainen taikina, ettei mokomaa ole ennen nähty!”

En voi tietenkään väittää vastaan juurelleni – minua pidettäisiin vähintäänkin outona, jos alkaisin puhua taikinalle!

Tottelen siis uhoavaa ja pullistelevaa juurtani ja teen taikinan. Hienon taikinan.

Juuri pitää sanansa: tuleva leipä kohoaa kauniisti. Se saa levätä kylmässä ja kerätä itseensä makua. Nyt tulee täydellistä!

Entä mitä tapahtuu kun kumoan täydellisen leipäni pellille paistaakseni sen? Ei vielä mitään, mutta kun vetäisen siihen uuninousua helpottavat viillot, se lysähtää ja leviää kohti pellin reunoja.

Voi sentään. Joko kohta on kesä?

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?