Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Pandemia on kohdellut planeettaamme pääasiassa ankaralla kouralla.

Samalla kun maailma on monilta osin sulkeutunut, se on myös avautunut uusilla tavoilla.

Yksi yhteisen kurimuksen ehdottomasti myönteinen seuraus on erilaisten koulutustilaisuuksien ja esimerkiksi yhdistysten vuosikokousten siirtyminen nettiin.

Korona-ajan tutuksi tekemä sana on webinaari, netin kautta osallistujille järjestetty seminaari tai muu yhteinen tilaisuus, johon he voivat osallistua yhtä aikaa vaikka eri puolilta maailmaa.

Niiden kirjo elää mielenterveysinfoista rahoitusmarkkinoihin, painonhallinnasta kiinteistöhuoltoon.

Monien yhdistysten toiminta on painottunut pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin. Viime keväästä lähtien kokouksia on järjestetty enenevässä määrin netin kautta. Siten myös kauempana asuvilla jäsenillä on ollut mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. 

Se on lisännyt jäsenten tasa-arvoisempaa kohtelua ja heidän vaikutusmahdollisuuksiaan.

Lapista on aikaavievää ja kallista matkata etelän mielenkiintoisiin koulutustapahtumiin. Niinpä kuluneena vuotena pohjoisenkin ihmisillä on ollut yhtäläiset mahdollisuudet hankkia ajankohtaista tietoa mitä moninaisemmista aiheista eri puolilta maailmaa.

Omalla listallani on ollut muun muassa koirien lihashuolto ja niiden ortopediset vammat. Osallistuin suitsait Sarvijoella järjestettyyn villapäiväänkin – kotisohvalta. 

Tiedän nyt myös pintaraapaisun yrttien uuttamisesta ja lääkeyrteistä. Luennoitsija oli Helsingissä, yksi läsnäolija Etelä-Ranskassa, muut ripoteltuina ympäri Suomea.

Kolikolla on aina kääntöpuolensa, niin webinaaritarjonnallakin. Seminaari voi aluksi näyttäytyä asiantuntijaluennolta tärkeästä aiheesta. Webinaarin kuluessa paljastuukin, että sisältö on vain huterasti peiteltyä yrityksen markkinointiviestintää.

Nopealla hakusanahaulla paljastuu, että lukuisat yritykset ovat ottaneet webinaarit lähinnä vain niiden myyntitavoitteita tukemaan. Erityisen iso riski joutua tällaiseen linkoon on kaupallisten toimijoiden netissä ilmaiseksi mainostamat seminaarit.

Webinaareihin pätee sama kuin muuhunkin netistä löytyvään tietoon. Kriittisyys on paikallaan.

Webinaariin pääsee helposti, mutta onneksi sieltä on yhtä helppoa livahtaa oikeisiinkin töihin.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?