Toimittaja: Minna Siilasvuo

Olen aina ollut herkästi innostuva ihminen. Nautin hassuttelusta, ja muistan vieläkin kaiholla entistä työkaveria, jonka kanssa kaivelimme juttuaiheiden puuttuessa jopa toimituksen roskakorit. Aihe löytyi aina!

Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa olen hurahtanut milloin mihinkin. Nuorena, niihin aikoihin kun lähdin lapsuuskodista maailmalle, olimme äitini kanssa seitsemän vuotta kasvissyöjiä.

Äiti kokeili, olisiko kasvissyönnistä helpotusta nivelreumaan, mutta ei ollut. Minä ryhdyin kasvissyöjäksi siinä sivussa, tueksi äidille. Äiti hurahti myös raakaravintoon, mutta siitä minä pysyin erossa. Vehnänorasmehu ja kuivattamalla tehty leipä – en todellakaan innostunut.

Nuorena hurahdin myös kansantanhuihin ja jazztanssiin. Vähän vanhempana vuorossa olivat lavatanssit.

Kotona asuessani en oppinut koskaan laittamaan ruokaa, sillä se oli poikien hommaa. Naimisiin mentyäni opettelin pakon edessä ja innostuin siitäkin. Se oli tosi hauskaa ja nautin siitä edelleen.

Leipominen: todella, todella paha hurahdus. Viime vuosina vallalla on ollut erityisesti – tai oikeastaan pelkästään – hapanjuurella leipominen. Ajoitus tuottaa vielä vähän ongelmia.

Puutarhaviljely: voi sentään. Kasvimaiden suunnitteluvihkot ja -kartat ovat varmasti vieläkin jossakin hyvässä tallessa. Myös saatu sato ja sen säilöntätavat ja -määrät on kirjattu muistiin.

Säilöntä vie minut mennessään joka syksy. Kun voimat eivät enää riitä kasvimaan ylläpitämiseen, kerään satoa pihasta ja metsästä. Villiyrttejä, marjoja ja sieniä.

Toisinaan on ihan pakko säilöä myös ostovihanneksia, sillä täytyyhän ihmisellä olla edes kotitekoista tomaattiketsuppia. Vai täytyykö?

Juuri nyt valmistaudun hurahtamaan parsimiseen ja paikkaamiseen, kunhan vain onnistun järjestämään itselleni vähän aikaa – ja onnistunhan minä. Haluan nimittäin olla trenditietoinen ja keikkua viimeisimmän muodin aallonharjalla, siellä kuohuvan vaahdon seassa.

Onneksi on rikkinäisiä vaatteita ja sukkia, ettei tarvitse ruveta parsimaan ja paikkaamaan ehjiä. Suunnittelen parhaillaan iloisen värisiä virkattuja paikkoja poikani risaiseen, mustaan t-paitaan. Hän varmaan ilahtuu, ja ellei ilahdu, vahinko ei ole suuri. Paita kun on joka tapauksessa rikki.

Myös pari pellavamekkoa odottaa parsimista, ja ne joutuvat ilmeisesti odottamaan vielä hetken. Käsityökeskus on nimittäin kiinni, eikä minulla ole pellavalankaa. Luotan siihen, että sen aika tulee vielä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?