Toimittaja: Minna Siilasvuo

Kävin viikonloppuna kahteenkin otteeseen juttukeikalla Aavasaksan laskettelurinteen avajaisissa. Samalla verestin muistojani lapsuuden talvista, hiihtoretkistä ja hikisistä hiihtomajatunnelmista.

Tunnustan, ettei minulla sentään ollut monoja eikä suksia jaloissani. Eivät ne olleet mukana autossakaan, joten retken varsinainen urheiluosuus jäi melko vaatimattomaksi.

Tasamaan kasvattina en uskaltaudu edes kokeilemaan hiihtämistä, saati sitten laskemista. Mielestäni yli 30 senttiä korkean mäen laskeminen on edesvastuutonta kohtalolla leikkimistä.

Olen kuullut täällä kerran jos toisenkin, että sillä ja sillä reitillä ei ole ollenkaan mäkiä. Mitä pötyä! Olen käynyt sulan maan aikaan kävelemässä useitakin ehdotettuja reittejä, ja niiden mäet ylittävät hiihtotaitoni moninkertaisesti. Ei muka mäkiä…

En siis tavoittanut lapsuuden hiihtoretkien tunnelmaa suksimalla ympäri aurinkoista Aavasaksaa, vaan paljon yksinkertaisemmalla tavalla: juomalla kaakaota talvivaatteet päällä. Pienestä se on kiinni.

Lapsena hiihdin pikkuveljien ja liikunnallisen äitini kanssa nykyiseen verrattuna ihan uskomattomia määriä. Jos olimme kotona, hiihdimme jokea pitkin parhaina talvina Värminkosken hiihtomajalle saakka. Useimmiten meillä oli kuitenkin mukana kuumaa kaakaota lasipullossa, villasukkaan kätkettynä.

Jos olimme mökillä, hiihdimme Virpiniemen hiihtomajalle. Siellä oli kyllä niin kauheita mäkiä, että pelkkä ajatuskin koskee vatsaan. Lopulta me kuitenkin selätimme mäet ja pääsimme ehjinä perille. Retken kohokohta oli aina kuuma kaakao hiihtomajalla.

Voin vieläkin tavoittaa sen tunnelman: kylmät, punaiset posket, huurtuneet silmälasit, kopisevat monot, puheensorina ympärillä ja kuuma kaakao mukissa. Kai sitä sanotaan edelleen talviurheiluksi? Ainakin minä sanoisin.

Sunnuntaina ja seuraavana tiistaina vietetään laskiaista. En suunnittele laskeutuvani paastoon enkä aio myöskään laskea mäkeä. Vaikka teoriassa uskaltaisin ehkä laskea pienen mäen pulkalla, aion olla tällä kertaa kaukaa viisas. En nimittäin välttämättä pääsisi enää ylös.

Sen sijaan voisin harkita pientä laskiaisenviettoa keittiössä. Ehkä laskiaispullaa, läskipannukakkua, hernekeittoa tai blinejä?

Tämäkin suunnitelma saattaa lopulta ajautua karille silkan laiskuuden takia. Ainakin se laskiaispullaosuus. Sen sijaan voisin mennä jonnekin katsomaan, kun lapset laskevat mäkeä. Tulisi itsellekin reipas olo ja punaiset posket.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?