Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Löysin marketista kertakäyttöisiä puulusikoita. Niissä yhdistyvät ristiriitaisella tavalla mennyt ja nykyisyys.

Puulusikat kuten muutkin tarve-esineet olivat ennen käsityön taidonnnäytteitä. Niitä arvostettiin. Ne olivat osa perheiden elämää jopa vuosikymmeniä. 

Kuksasta juotua kahvia maustaa puun elämä. Sen pinta on sileän pehmeä ja lämmin koskettaa. Kahviin se antaa oman katajaisen lisävivahteensa.

Vanhoihin puuesineisiin on kudottu henkisyyttä, joka ilmenee tekijänsä taidokkuudessa ja läsnäolossa.

Tunnen surua kertakäyttöistä puulusikkaa kohtaan. Se on tuotettu teollisesti – aivan kuten pilkkahintaan myytävä broilerinkoipikin. Sen tarkoitus on ennen kaikkea tuottaa voittoa valmistajalleen, toki ympäristönäkökohdat ehkä paremmin huomioiden. Se on pakattu klooniensa kanssa tiiviiseen pakkaukseen, eikä sitä erota toisista samanlaisista. Yhden jugurttikipollisen jälkeen se on määrä heittää roskakoriin tai polttaa retkipaikan nuotiossa. 

Söin marketin puulusikalla aamupuuron eräkämpällä. Aamu ja edeltävä yö hellivät mieltäni: taustalla kuului vain joen ikiaikainen kohina.

Jos arkeologit tutkisivat vuosituhansien jälkeen omaa aikakauttamme, jälkeemme jättämämme romu kertoisi meidän olleen melun uhreja. Liikenne, työkoneet ja mikä pahinta, kaikkialla pauhaava älämölö, jolta ei voi välttyä radiokanavilla, ravintoloissa tai kauppakeskuksissa, pitää meidät kireässä kurkkuotteessaan jopa huomaamattamme.

Nykyinen länsimainen kulttuuri voitaneen tiivistää karkeasti muoviin ja meluun. Filosofi Lauri Rauhala kiteyttää osuvasti: ”Muovi täysin elottomana materiaalina on erinomainen symboli kuvaamaan aikamme elämänilmiöiden pinnallisuutta, mekaanisuutta ja niiden rihkamaluonnetta.”

Rauhala nivoo kertakäyttökulttuurin myös aikamme tapojen, arvostusten, aatteiden ja ihanteiden muodostumisen banalisoitumiseen. Hänen mukaansa kukin aikakausi saa sellaisia kulttuurin ilmentymiä kuin se on halunnut ja ansainnut.

Filosofi Max Scheler näkee ihmisen osin ”luonnon umpikujana”. Ihmisen kehitys on kieroutunut oudosti luonnon olemassaolon ehtojen ja lainalaisuuksien kannalta.

Eräkämpän hiljaisuudessa aamupuuron äärellä oli hyvä miettiä, mitä olemme (post)modernissa ajassamme menettäneet tai menettämässä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy