Toimittaja: Minna Siilavuo

Viime viikolla vietettiin valtakunnallista hävikkiviikkoa. Tiedotuksen avulla pyrittiin vähentämään ruokahävikkiä, joka on määritelty ”roskiin päätyneeksi ruuaksi, jonka synty olisi voitu välttää ennakoimalla paremmin ruuan kulutusta tai valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin”.

Asia on tärkeä ja meidän kaikkien käsissä. Vaikka hävikkiä syntyy väistämättä ruokaketjun jokaisessa vaiheessa, suuri syyllinen ruokahävikin syntyyn ovat kotitaloudet. Ne heittävät nimittäin vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa ruokaa.

Yleisin syy ruuan päätymiseen hävikkiin on sen pilaantuminen. Pilaantunutta ruokaa ei tietenkään pidä syödä, mutta huomaan ainakin omissa nuorissani, että käsitys ”parasta ennen” ja ”viimeinen käyttöpäivä” -merkintöjen välisestä suhteesta on vähintäänkin hämärtynyt.

Myös aistinvarainen arviointi tuntuu nykyään menettäneen asemansa. Enää ei luoteta siihen, mitä oma nenä ja silmät kertovat, jos tuotteen päiväys on vanhentunut.

Olen yrittänyt kesän aikana tyhjentää pakastinta sillä mielin, että mitään ei heitetä hukkaan, vaan kaikesta syntyy jotakin. Jos ei muuta, niin koiranruokaa. On se melkoinen savotta! Kadehdin niitä, jotka tietävät aina, mitä pakasteesta löytyy.

Nykyään kun teen kaikki leipomukseni juurella, ilman hiivaa, olen entistä tarkempi leipähävikin suhteen. En enää raski antaa kuivahtaneita leipiä edes hevosille, vaan jauhan ne korppujauhoksi.

Nyt kun akuutti korppujauhopula on paikattu, olen alkanut haaveilla lapsuuteni herkusta, leipävanukkaasta. Sitä isä teki aina kun meillä jäi leipää kuivumaan. Ah, se tuoksuukin niin ihanalta!

Hävikkiruoka on epäilyttävästä nimestään huolimatta muutenkin hyvää. Mitä muuta ovat eri maiden ruokaperinteisiin kuuluvat munakkaat, sosekeitot, pitaleivät ja pizzat kuin hävikin torjuntaa parhaimmillaan?

Hävikkiviikon viettämistä kannattaa jatkaa viikosta ja vuodesta toiseen, sillä hävikin syntyminen ei ole pelkästään kotitalouksia koskevaa taloudellista tuhlausta. Satojen tuhansien kilojen ruokamäärän heittäminen hukkaan on myös ilmastokysymys.

Vuosikymmeniä sitten lapsia – ehkä aikuisiakin – neuvottiin syömään lautanen tyhjäksi, sillä Biafrassa lapset kuolevat nälkään. Nykyisin on toinen ääni kellossa: lautaselle pitää ottaa ruokaa vain sen verran kuin jaksaa syödä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy