Toimittaja: Kari Kaulanen

Verovaroin kustannettu Yle Areena on varsinainen aarreaitta. Ylen kanavien lisäksi siellä on tarjontaa laidasta laitaan. On elokuvia, sarjoja, dokumentteja ja paljon muuta sellaista, mitä ei ole television varsinaisessa ohjelmistossa.

Lopuillaan olevana koronakesänä Areenasta on voinut katsella muun muassa ahma-liveä Ähtärin eläinpuistosta ja suurta hirvivaellusta. Hirvet vaelsivat Ruotsissa Ångerman-joen yli. Tosin en itse onnistunut näkemään yhtään vaeltajaa niillä kerroilla, kun kanavaa vilkaisin.

Elokuun viimeisenä päivänä päättynyt pörriäis-live taas kuvasi mehiläisyhdyskunnan aherrusta niin sisällä pesässä kuin sen ulkopuolella.

Suurimman vaikutuksen minuun teki mustarastaan pesinnästä kertova live. Tosin löysin sen vasta, kun poikaset olivat jo kuoriutuneet. Emo pysytteli vielä tiukasti niiden suojana, mitä nyt kävi hakemassa niille ruokaa. Siinä vaiheessa myös isä-rastas osallistui jälkeläistensä elatukseen.

Poikaset kasvoivat nopeasti. Aluksi näkyviin tuli neljä nokanpäätä, jotka avautuivat ammolleen ruokalähetyksen saapuessa. Sitten alkoi näkyä untuvaisia päälakia ja ennen pitkää kokonaisia päitä.

En tietenkään seurannut rastaita koko aikaa. Niiden touhut olivat kuitenkin niin rauhoittavia, että huomasin joskus viettäneeni ruudun ääressä jopa tunnin.

Ruoka-annokset kasvoivat sitä mukaa kuin niiden syöjät. Joskus emon nokassa kiemurteli lihava kastemato, ja onnekas oli poikasista se, jonka avoimeen kitaan emo sen tipautti.

Lopulta poikaset olivat niin isoja, että emo itse ei enää mahtunut pesään. Nopeasti ne rohkaistuivat ja alkoivat tutustua ympäristöön. Viimein ensimmäinen lähti kokeilemaan siipiensä kantavuutta eikä enää palannut. Jäljelle jääneet tuijottivat kauan sen perään. 

Hetken päästä lähti toinen poikanen, sitten kolmas. Neljäs, joka oli koko ajan ollut selvästi muita heikompi, jätti pesän viimeisenä, ja minulle tuli hieman haikea olo.

Kun emo oli ruokkinut poikasensa, ne nostivat vuorotellen takapuoltaan. Emo hyppäsi pyllistäjän taakse ja otti suuhunsa tämän tarjoaman valkoiselta vaahdolta näyttävän annoksen.

Siitä tuli mieleeni, kun lapsena moitin pikkuveljeni kakan haisevan pahalle. ”Se ei haise pahale, se haisee niin hyväle, että sen vaikka söis.”, vaippaa vaihtava äitini sanoi. 

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy