Toimittaja: Minna Siilasvuo

Leipomisharrastukseni karkasi jälleen kerran vähän lapasesta. Ruokin juuren illalla, ja ruokaa piti antaa paljon, ettei se ehdi nälkiintyä aamuun mennessä. Sitten sitä olikin jo aika runsaasti, eikä ruokaa saa heittää hukkaan.

Mainitsin somessa, että minulla on neljä leipää nousemassa. Se herätti kysymyksen, kuka sellaisen määrän syö. Heitin vastaukseksi, että tässä kylässä on monta taloa, ja siinä samassa muistin mummun.

Kun olin pieni ja jo vähän isompikin, Kemin mummullani oli tapana sanoa, että antavan kädestä ei lopu. Hän osoitti sen todeksi kerran toisensa jälkeen tekemällä melkeinpä raamatullisen ihmeen ruokkimalla ja kahvittamalla pienessä kaupunkikaksiossaan laumoittain ihmisiä.

Pöydän ääressä istujat olivat tuttuja, puolituttuja ja täysin tuntemattomia. He päätyivät mummun patojen ja kattiloiden ääreen kuka mistäkin. Mummu oli niin iloinen ja puhelias ihminen, että houkutteli vieraita luokseen vaikka kadulta.

Mummun pienestä kansaneläkkeestä riitti jaettavaa toisillekin. Hän ei muistanut koskaan pitää itseään köyhänä ja vähäosaisena, vaikka varmaan monen mielestä olikin sellainen.

Oikeasti hän oli rikas. Rahaa hänellä ei koskaan ollut, sekatyömiehen vaimolla, mutta muuta rikkautta senkin edestä. Ystäviä ja iloa – mitä muuta ihminen oikeasti tarvitsee?

No, terveys olisi tietysti ollut hyvä olemassa, ja puoliso olisi saanut elää pitempään, mutta mummu ei jäänyt vellomaan menetyksissään. Mummu saattoi olla jalaton, mutta iloton hän ei ollut! Vaikka hän ei päässyt juuri liikkumaan kotinsa ulkopuolelle, hän keräsi hämmästyttävällä tavalla ihastuneita ihmisiä ympärilleen. Ihan loppuun saakka.

Aikuisiällä olen onnistunut löytämään ystäväpiiriini mummun kaltaisia ihmisiä. He kaikki eivät ole tietenkään sellaisia show-naisia kuin mummu oli, mutta niitäkin on. Kaikkia yhdistävät anteliaisuus ja lämpö. Lepään heidän seurassaan.

Mummu ei löytänyt elämäntapaansa ja -arvojaan kirkon helmasta, vaan työväenaatteen piiristä. Lähtökohdat ovat samat, toteutus vähän erilainen. Omat ystäväni ovat siinä suhteessa virkistävän moniäänisiä.

Yksi ystävistäni on sitä mieltä, että maailmankaikkeus antaa ihmiselle kaiken tarpeellisen, pitää vain muistaa pyytää. Siihen on melkein pakko uskoa.

Lottovoittoa en varmuuden vuoksi taida kuitenkaan anoa.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy