Toimittaja: Kaisu Niska

Kesälomani viimeisellä viikolla kävin pienellä reissulla Etelä-Suomessa. Yöjunalla mentiin ja yöjunalla tultiin, koirani Tikrun kanssa. 

Menomatka sujui ongelmitta, tosin nukkumisesta ei tullut kummallakaan mitään, koska juna kolisi ja kitisi niin äänekkäästi. Keskellä yötä jollakin asemalla Tikru katsoi minua suorastaan epätoivoisen näköisenä. Tunsin sen ajatukset; ”voi äiti, miksi tämä kolisee, ei täällä voi nukkua”.

Lopulta pääsimme perille ja seuraavan yön nukuimme kumpikin kyläpaikassamme kuin tukki.

Paluumatkalla juna kolkutti hieman vähemmän tai hytti oli ehkä paremmin äänieristetty, joten nukuimme paremmin. Mutta aamusella odotti seikkailu, joka pisti miettimään, nousenko enää junaan ollenkaan.

Kun hiippailin tuntinen ennen asemalle saapumista yöpaidassani vessaan, oli juna tulossa jollekin toiselle asemalla ja vaunun ovella odotti kaksi reppureissaajaa. WC:n ovella paloi punainen valo, joten jäin odottamaan vessan vapautumista. Kukaan ei sieltä tullut ja valo paloi punaisena.

Sitten juna saapui asemalle ja reppureissaajat yrittivät ulos. Vaunun ovi ei avautunut.

Nuoret miehet lähtivät etsimään toista ovea, josta pääsisi ulos.

Siinä vaiheessa iski pieni paniikki. Hytissäni pukeuduin pikapikaa, pistin Tikrun koppaan ja lähdin tutkimaan, missä on seuraava lähin ovi, jonne kamppeideni kanssa suuntaisin. Se löytyi toisesta vaunusta, sinne siis.

Sitten odotimme siinä oven edessä, kun juna kytkytteli eteenpäin. Aikaa kului vielä peräti puolisen tuntia, sillä juna oli aikataulustaan myöhässäkin. 

Muitakin matkalaisia ilmaantui lopulta siihen junan pysähtymistä odottamaan. Kerroin, että minun vaunussani ovi ei edellisellä asemalla auennut, ja että toivotaan nyt parasta.

Sitten pysähdyttiin, joku painoi avausnappia – mutta ovi pysyi kiinni. Uusi yritys, sama tulos.

Koputtelimme oveen ja ulkona kulkenut henkilö yritti avata oven sieltä päin. Ei auennut.

Lähdimme porukalla etsimään aukeavaa ovea, ja sellainen löytyikin lopulta. 

Päästyäni ulos kuulin jonkun perässä tulevan sanovan, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi. Voi hyvä tavaton! 

Automaatio on hyvä, kun se toimii, mutta kyllä nyt tuli ikävä vanhaa kahvaa, jota kääntämällä ovet avautuivat. Silloin ei jääty jumiin ovien taakse.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy